Etävanhemmuus on luopumista ja suuria tunteita

 Kuva: Helka Belt

Kuva: Helka Belt

“Minä tunnen lapseni vieraaksi. En tiedä mitä sanoa hänelle”, ajattelin ja purskahdin itkuun. Etä-äitiys näytti minulle taas kurjimmat puolensa.

Olen ollut etä-äitinä virallisesti neljä vuotta. Aluksi ajattelin, ettei etävanhemmuus sen kummoisempaa ole, kunnes nyt monen vuoden jälkeen aloin vasta hahmottamaan, mitä se todellisuudessa tarkoittaa: yksinäisiä viikkoja, tyhjää lastenhuonetta, ulkopuolisuuden tunnetta, ikävää, syyllisyyttä, huonommuuden tunteita ja eksyksissä oloa.

Jaottelu etä- ja lähivanhempaan on pakollinen ja jo lakiinkin kirjoitettu. Eron jälkeen vanhemmat eivät voi olla samaan aikaan lapsensa kanssa – toinen on väistämättä ilman lastaan.

Ja se voi sattua todella paljon. Itse kohtasin vaikeimmat tunteet etävanhemmuuteni tiimoilta vasta tänä syksynä. Etäpoikani on jo 14-vuotias, hurahtanut pituudessa ohitseni ja ääntäkään en meinaa enää tunnistaa. En tiedä, milloin nämä tarkalleen tapahtuivat, koska en ollut paikalla. En useinkaan ole. Olen etäällä fyysisesti ja välillä kovin etäällä henkisestikin. Kun näkee oman poikansa kävelevän vastaan ja ajattelee kuin jokin ärsyttävä sukulaistäti, että “onpa tuo lapsi kasvanut paljon”, ymmärtää , miten sitä on ulkona lapsen elämästä kuin jokin kaukainen sukulainen.

Ja kuitenkin tämän lapsen kanssa asuin ensimmäiset vuodet ihan kahdestaan ja olimme kuin paita ja peppu. Nyt tuo paita on jäänyt jo pieneksi ja tilalla ovat uudet paidat. Minä en ole tässä kehityksessä enää mukana.

Etävanhemmuus tuo silti myös iloa elämään. Sitä jälleennäkemisen riemua on vaikea sanoin kuvailla, kun saamme jälleen viettää aikaa yhdessä. Ja on meillä edelleen paljon yhteistäkin, vaikka lapsen arjen olenkin luovuttanut jonkun toisen hoiviin. Vaikka koen mustasukkaisuutta siitä, että lapseni viettää arkielämäänsä toisessa perheessään, tiedän, että olen kuitenkin aina hänen äitinsä ja hän rakkain esikoiseni. Näitä ei voi kukaan minulta poistaa.

Toivoisin kaikkien erovanhempien muistavan, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, ja myös sen, miten etävanhempi varmasti haluaa olla mahdollisimman paljon mukana lapsensa elämässä. Lähivanhemman kannattaa tukea lapsen ja etävanhemman läheistä suhdetta. Se on aina varsinkin lapsen etu ja oikeus ja samalla auttaa etävanhempaa kokemaan täysimääräistä vanhemmuutta.

Helka Belt

Helka Belt kirjoittaa Etä-äiti-blogia ja on “Lapsellinen ero” -kirjan (Kosmos, 2018) kirjoittaja.


small vertaistuki logo.png

Blogissa kirjoittaa joukko vertaistukea tarjoavia järjestöjä ja muita eri toimijoita.