Sanokaa nyt joku, että teilläkin on tämmöstä!

upload.jpg

“Meillä on nyt aivan mahdoton “äitin perässä kaikkialle”-vaihe. Pidän toista sylissä ja toinen roikkuu mekon helmassa ja itkee. Voinhan mää niitä sylissä pitää, mutta pakkohan mun on välillä saada ruokakin pöytään. Loppuuks tää ikinä??”

“Ota toinen neliöliinaan ja toinen syliin, saat ehkä yhden käden helpommin vapaaksi?”

“Mä istun monesti vaan lattialle, jalat levälleen ja molemmat vauvat syliin. Siinä sitten istutaan viidestä minuutista puoleen tuntiin. Välillä jutellaan, välillä vaan halitaan. Kotityöt edistyy vähän heikosti. Onneks ukko tulee kohta kotiin”.

“Meillä on mennyt ruoka-ajat ihan mahdottomaks! Kun ruoka-aika lähestyy ja menen keittiöön laittamaan ruokaa… Toinen tulee roikkumaan lieden ja minun väliin, toinen repii housuja takaa alas. Upeeta. Ei tiedä enää ketä suojelis, eikä liikkumaankaan pääse. Isken ne sitten syöttötuoleihin, viihtyvät ehkä.”

“Ihanaa, että muillakin on tätä! Mulla on tapana pukea lapset ulos lattialla istuen. Siinä sitten vauva selälleen ja kampetta päälle, mutta nyt se ei enää taho millään onnistua, kun toinen puskee väliin ja kiipee syliin. Sinänsä hellyttävää, mutta jos (kun!) on kiire, niin ei kauheesti huvita sylitellä!”

“Voitteko kuvitella, että mä olen opetellut käymään vessassa vauva sylissä??? Hän on öisin niin herkkäuninen, että haluaa aina viereen ja herää jos nousen vessaan...

Ei auta kuin mukaan, mutta lattiallekaan ei saa laskea. Kaikkea sitä…”

“Mä luulen, että meillä toinen yrittää aina vaan kertoa jotain, kun se haluu syliin. Melkein aina sillä on nälkä, jano, kakka, väsy tai se haluu halin. Sit kun pääsee syliin, niin hän monesti osoittaa vesipulloa tai laskee pään rinnalle lepäämään. Jotenkin ihanaa, että hän osaa kertoa. Koko ajan vähemmän sitä, että pitää miettiä, että mitäköhän nuo vauvat nyt haluaa.”

“No meillä meni mummulareissulla ihan mahdottomaksi. Tuttu paikka, tutut ihmiset, mutta onhan se nyt silti outo paikka mennä nukkumaan. Illalla ei sitten meinannut millään tulla uni yksivuotiaalle. Istuin sitten koko illan tuhiseva taapero sylissäni. Ja aamulla kun herättiin niin heti piti päästä syliin, kun oudosta paikasta herättiin.”

“Mä taas niin nautin siitä kun ne halii! Siis onhan se välillä niin hermoja kiristävää, kun mitään ei saa tehtyä ja joku vinkuu… Mutta nämä on minun viimeiset vauvani, otan kaiken irti siitä, kun minun pieni lapseni mahtuu kokonaan vielä syliin. Ja haluaa levätä siinä.”

Luit juuri kuvitteellisen keskustelun äitien vertaistukiryhmästä. Vaikka keskustelu on kuvitteellinen, meillä on kokemusta näistä ihan kaikista. Onneksi on ne muut äidit, joilla kaikilla on ihan ne samat vaiheet.

Suvi

"Tuplatuuri"-blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Suvi elää puolisonsa kanssa keskellä kakkavaippa-arkea, monikossa. Päärooleja arjessa esittävät leikki-ikäinen isosisko sekä taaperoikäiset tuplat neiti A ja herra B. Haluaisi olla lattemamma, todellisuus on pikakahvia.