Poikkeustila

teddy-3183563_1280.jpg

Kylmä hiki otsallani istun nojatuolissa. Yksi taapero toisella polvella, toinen toisella. Otsassa jyskyttää, joka paikkaan sattuu ja kuume nousee. Meille on tullut kutsumattomia vieraita. Ripuli ja flunssa - samalla ovenavauksella. Elämä on selviämistä minuutista toiseen. Toinen taaperoista rimpuilee leikkimään, toinen itkee entistä kovemmin.

Istun nojatuolissa ja listaan päässäni tehtäviä, jotka täytyy suorittaa.

Pitäisi saada lounas tarjolle. En kykene liikkumaan, joten sivuutan tehtävän toistaiseksi. Paikannan mielessäni kasvissosekeiton jämät jääkaapista ja teen tarkan askelkartan lounaan tarjoilua varten, minimoi askelmäärä. Mahdollisimman äkkiä kolmelle lounas tarjolle, jotta itse voi istahtaa ja laskea pään pöydälle lepoasentoon.

Astmaatikon hengitys kuulostaa vähän pahalta. Hän leikkii tyytyväisenä lattialla, Babyhaler on kirjahyllyn päällä. Paikannan kaikki tavarat, jotta voin mahdollisimman nopeasti kasata ne lääkkeen antamiseksi. Rauhoitan itkevän ei-astmaatikon leikkimään nallella, syöksyn lattialle lääkkeiden kanssa. Seuraan apulihaksia ja annan lääkkeen taaperolle, joka tekee kaikkensa estääkseen aikeeni. Onneksi seuraavaan painiotteluun on taas muutama tunti aikaa.

Isosisko huutaa vettä. Yritän neuvoa häntä täyttämään itse vesipullonsa. Ei onnistu, kierrekorkki on liian vaikea. Hoipertelen taapero sylissäni keittiöön täyttämään vesipulloa. Korkki suussa, toisella kierrän pulloa auki. Kastelen itseni läpimäräksi. Hetken pohdin, onko pakko vaihtaa vaatteet jos ei jaksa?

Siirryn lattialle makaamaan, tyyny pään alle. 15 sekuntia nautin rauhasta. Näinhän mun pitäis koko päivä viettää! Samassa pikkukädet ja suut tulevat joka puolelta. Yksi kiipeää jalkoihin, toinen selkään ja kolmas naaman päälle. Vähän epämiellyttävää, mutta toisaalta, helpompaa kuin nojatuolissa taapero(ide)n kanssa tasapainottelu.

Päiväuniaikana vien taaperot sänkyyn, otan isosiskon viereeni ja nukahdan nanosekunnissa. Kaikki siivoukset ja kotityöt jäävät. Hoidetaan ne sitten seuraavassa elämässä.

Nyt ne heräsi. Miten ikimaailmassa saan ne ylös pinnasängyistään ja välipalalle? Lihakset hapoilla hoipertelen nostamaan taaperot yksitellen sängyistään. Etsin lähimmän tuolin ja odotan, että itkuiset taaperot tulevat luokseni. Tunnen itseni maailman huonoimmaksi äidiksi. Mutta ei, kuumeessa en kykene kantamaan 20 (rimpuilevaa) kiloa.

Onneksi ilta-aikaan en ole enää yksin lasten kanssa. Hoipertelen autopilotilla - onneksi minä en ole se, joka tyhjentää tiskikoneen. Minä vain toimin valvojana ja estän taaperoita tekemästä mitään tosi tyhmää.

Lasken minuutteja iltapala-aikaan. Puurot, hammaspesut, yöpaidat ja rasvaukset. Illan viimeinen painiottelu ja herrahakkaraiset.

Nukahdan miettiessäni olenko itse syönyt tai juonut. Ehkä huomenna on jo parempi.

Suvi

"Tuplatuuri"-blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Suvi elää puolisonsa kanssa keskellä kakkavaippa-arkea, monikossa. Päärooleja arjessa esittävät leikki-ikäinen isosisko sekä taaperoikäiset tuplat neiti A ja herra B. Haluaisi olla lattemamma, todellisuus on pikakahvia.