Hulluuden Highway

road-to-nowhere-2211240_1280.jpg

“Kun valot sammuu niin sä kaiken näät, kun valot sammuu niin sä valvomaan jäät. Suljet silmäsi ja hengität. Kyllä kaikesta sä vielä selviät. Joku voimas vei, vaik sä huusit ei. Tää on hulluuden highway. Tää on hulluuden highway! Avaat silmäsi ja hengität, ehkä huomenna sä ymmärrät, vielä elossa oot! Vielä elossa oot!””

Kaksosten vauvavuosi, se on todellinen hulluuden highway. Sitä on vaikea kuvailla, itseasiassa oikeasti mahdotonta. Mutta, kokeillaan.

Väsymys. Oli päiviä, jolloin en muistanut, olenko vaihtanut molemmille vauvoille vaipat. Aamuisin herätessä en tiennyt montako kertaa heräsin yön aikana. Välillä on lähes mahdotonta muistaa kaikki lasten hampaiden pesut, korvatipat, sakeuttajat, rasvaukset ja lääkkeet. Äskettäin löysin kaapista kolmet punaiset koon 21 kuomat, älkää kysykö mistä ne on tulleet. Kapasiteetti on ihan täynnä.

Ja se kaikki kantaminen. Pelkästään isosiskon tarhaan vieminen tarkoittaa sitä, että heti herättyäni kannan vauvat vaipanvaihtoon, puen vaatteet, syötän puurot, maidot ja avustan kolmatta vessassa, vaatteissa, aamupalassa. Vaihdan vaippoja uudestaan, yleensä vähintään kerran molemmille. Puen ulkovaatteet vauvoille, avustan isosiskoa. Kannan vauvat yksitellen alas pihalle. Vähintään yksi itkee, kun jäi yksin tai kun pipo on silmillä, nenä vuotaa tai reppu on huonosti. Vauvat rattaisiin. Palaan ylös hakemaan omia vaatteita, tavaroita ja roskia - joka päivä jotain. Kotiin tullessa sama toistuu toiseen suuntaan. Ja sama iltapäivällä. Parhaimpina päivinä käydään vielä neuvolassa keskellä päivää. Kaikki on työlästä. Kaikki pitää suunnitella.

Ahdistaa vähän tai aika paljonkin. Elämässä ei ole mitään spontaania. Paitsi ripulikakka ja puklu. Ei erityisen hohdokasta.

Silti on suuri onni. Olen saanut kaksi upeaa vauvaa kerralla. Kaksi tuhisevaa nyyttiä nenät vastakkain pinnasängyssä. Kaksi vauvaa kyljellään leikkimatolla ihmettelemässä toisiaan. Kaksi vauvaa konttaamassa peräkkäin toisilleen huudellen.

Jossain puolen vuoden kohdilla näkyi ensimmäiset valonpilkahdukset. Vauvojen istuminen on kova juttu. Sormiruokailu avaa ihan uusia mahdollisuuksia juoda kahvi kuumana. Vauvat istuvat ja nauravat toisilleen. On mukavaa. On upeaa seurata, kun kaksi vauvaa työntää yhtä kävelykärryä ja nauraa voitonriemuista naurua.

Ja sitten, ihan yhtäkkiä tajuan, minulla ei ole enää vauvoja. Meillä asuu kaksi taaperoa. Me tehtiin se. Me selvittiin vauvavuosi!

Lainaukset Haloo Helsingin kappaleesta Hulluuden Highway

Suvi

"Tuplatuuri"-blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Suvi elää puolisonsa kanssa keskellä kakkavaippa-arkea, monikossa. Päärooleja arjessa esittävät leikki-ikäinen isosisko sekä vauvaikäiset kaksoset Neiti A ja Herra B. Haluaisi olla lattemamma, todellisuus on pikakahvia.