Kun lapsi joutuu sairaalaan

kuva tuplatuuri.png

Surrur, käsidesin annostelija laskee käteeni kaksi annosta käsidesiä. Sormet nupuksi ja kämmenen pohjalla hieraisu. Toisen käden sormet nupuksi, kämmenen pohjaan hieraisu ja levitän loput käsiin kuin kosteusvoiteen. Painan ovinappia kyynärpäällä ja hengitän syvään.

Olen saattanut lapsiani sairaalaan liian monta kertaa. Ollaan menty kovaa ja pillit päällä, toisella kerralla jääty osastolle pitkän pohdinnan päätteeksi päivystyksestä. Osaan ihan liian hyvin kulkea sairaala-alueella, etsiä parkkipaikkaa ja tunnen omakohtaisesti lähes kaikki Kelan etuudet.

Olen oppinut kuulemaan henkilökunnan äänestä, milloin on tosi kyseessä. Usko minua, sen äänen vakavoitumisen tunnistaa. Olen istunut ambulanssissa ja kuunnellut kuinka takana soitetaan esitietoja sairaalaan. Sairaalassa sain käteeni sokerilimun ja tajuan, että tällä käytävällä minä olen ainoa ilman lasta. Ne muutkin tajuaa sen, katsovat kauhuissaan ja säälivät.

Olen herännyt kesken unieni siihen, kun lapsellani on hätä. Sairaalassa. Jälkikäteen minulta kysyttiin, miten pystyin olemaan rauhallinen. Mietin, kirkuako minun olisi pitänyt? Mitä se olisi hyödyttänyt?

Ja seuraavat viikot mietin, että mikä äiti minä olen, kun en kirkunut.

Olen jättänyt lapseni teho-osastolle ja mennyt kauppakeskukseen lounaalle. Istunut mäkkärissä ja syönyt ranskalaisia ja miettinyt, että mikä äiti minä olen? Täällä minä syön ranskalaisia, kun vieraat hoitaa mun lapsia. Sitten muistan, että teho-osastolla on vierailuajat. Minun lapseni on niin sairas, että sitä ei saa edes käydä katsomassa kuin luvan kanssa.

“On ollut aika raskasta.” Kerron ja tiedän, että kuulija kuvittelee sen olevan kakkaa, puklua ja unettomia öitä. “On se tuo vauvahomma raskasta” sanovat, ja minä mietin, että kun minä antaisin vasemman käteni siitä, että olisin kyynärpäitäni myöten kakassa.

Kirjoitan tämän sinulle, jonka lapsi on joskus ollut sairaalassa. Tai muistiin sitä varten, kun sinun lapsesi joutuu sairaalaan. Sinä et ole yksin.

Se äiti, joka astuu sairaalan pihalle ja haukkoo henkeä syvään ja katsoo korkealle taivaalle, senkin lapsi on siellä. Se isä, joka kantaa tyhjää turvakaukaloa ja näyttää eksyneeltä, senkin vauva on siellä. Sinä et ole yksin.

Olen oppinut kertomaan ihmisille “Minun lapseni oli sairaalassa. Hän oli tosi huonossa kunnossa.” Kerron tapahtumista kliinisin termein ja ääni värisemättä. Mutta sitten romahdan Prisman käytävällä, kun näen tutun hoitajan. Tai autossa, kun radiosta tulee Mew ja Comforting Sounds.

Koska lohdutusta, sitä me tarvitaan. Mutta vielä sitä ei voi ottaa vastaan, koska sitten ei ehkä enää pystyisi kävelemään osaston ovesta sisään.

Suvi

"Tuplatuuri"-blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Suvi elää puolisonsa kanssa keskellä kakkavaippa-arkea, monikossa. Päärooleja arjessa esittävät leikki-ikäinen isosisko sekä vauvaikäiset kaksoset Neiti A ja Herra B. Haluaisi olla lattemamma, todellisuus on pikakahvia.