Kontrollipäivä

hush-naidoo-382152.jpg

Ne aamut valkenee kuin mitkä tahansa muutkin aamut. Herätyskello soi, aamuradiossa jutellaan mukavia ja kahvinkeitin porisee. Mutta meille, minulle, mikään ei ole niinkuin yleensä. Tänään on kontrollipäivä.

Oli edellisestä kontrollista kulunut sitten pari viikkoa tai kuukausia, alkaa mieli valmistautumaan tulevaan sydämen kontrolliin viimeistään viikkoa ennen. Seuraan lapsen käytöstä, onko merkkejä huonosta voinnista. Hikoileeko syödessään? Hengästyykö? Sinertääkö huulet tai vaikuttaako laihtuneen sitten viime kerran?  Välillä saan itseni kiinni täysin järjettömistäkin ajatuksista, kun kuvittelen mustikkaisen suun olevan merkki sydämen vajaatoiminnasta.

Kontrollipäivinä stressaan useimmiten kaikkein eniten automatkaa sairaalaan. Sitä samaa matkaa, jonka olen ajanut kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Stressaan parkkipaikkaa ja parkkeerausta. Löydänkö paikan, miten pääsemme kulkemaan tunneliverkostossa? Ehditäänkö ajoissa, tarvitaanko rattaat?

Itsesuojelua, sitä se on. Stressaan vaatteista, ruoista, muiden lasten hoidosta. Kaikesta, mihin voin itse vaikuttaa. Koska lapsen sydän ja sen haasteet, niihin en voi vaikuttaa.

Ultrahuoneessa tuijotan ultrakuvaa. Sinisiä virtauksia, punaisia virtauksia. Liikettä siellä täällä. Kerta kerralta tunnistan paremmin sydämen osioita, mutta enhän minä mitään niistä ymmärrä. Jos on hyvä tuuri, mukana on opiskelija. Silloin lääkäri kertoo mitä näkee.

Kun kuulen tulokset, olo on yleensä jo vähän sekava. Kaikki jännitys purkautuu huminana korvissa. Tsemppaan ja yritän kysyä tarkentavia kysymyksiä. Yleensä pysyttelen käytännön tasolla, miten toimimme, jos lapsi sairastuu flunssaan? Voinko nukkua yöni? Onko huulten sinistyminen kylmällä normaalia?

En ota ennusteita koskaan puheeksi itse. En halua epämääräisiä arvioita, joista itse päättelemällä voisin rakentaa pelkoja tai toiveita, joihin takertua. On helpompi elää arkea päivä kerrallaan. Kyllä meille kerrotaan, kun on syytä todelliseen huoleen. Kyllä minä lapseni tunnen ja näen, kun tilanne on huono. On luotettava elämään.

Hyvien uutisten sattuessa kohdallemme juomme kotona mitalikahvit. Hyvät uutiset ovat aina juhlan väärti. Ensi kerralla voi olla toisin. Tai vieläkin paremmin.

Suvi

"Tuplatuuri"-blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Suvi elää puolisonsa kanssa keskellä kakkavaippa-arkea, monikossa. Päärooleja arjessa esittävät leikki-ikäinen isosisko sekä vauvaikäiset kaksoset Neiti A ja Herra B. Haluaisi olla lattemamma, todellisuus on pikakahvia.