Lasten kotityöt

john-matychuk-479013-unsplash.jpg

En ole koskaan pitänyt astianpesukoneen tyhjennyksestä. Kaikilla on omat kotityöinhokkinsa ja tuo on minun.

Kun esikoisemme meni kouluun, niin luin artikkelin, jossa kerrottiin mitä kotitöitä minkäkin ikäinen lapsi voisi tehdä. Ja kappas, ekaluokkalainen osaisi jo hyvinkin tyhjentää ja täyttää astianpesukoneen. Tälle kotityölle muotoutui kahden euron työhinta. Joku voi pitää hintaa korkeana, mutta meille summa tuntui sopivalle. Toki lapset tekevät kotihommia myös ilman maksua, mutta tämä on mielestäni myös hyvä tapa opettaa lapselle rahan ja työn tekemisen yhteyttä.

Heti sopimuksemme alussa laitoin merkille, että aina kun muksun kassaan oli karttunut rapiat neljä euroa, niin työmies kiiruhti läheiselle huoltoasemalle ja osti karkkia tai pienen lelun. Yritin toki kannustaa lasta säästämään, mutta into oman rahan käyttöön oli varsin suuri ja lopulta ajattelin, että tehkööt palkallaan mitä haluaa.

Palkkarahoille ei ollut käytössä erityistä paikkaa tai säästöpossua, vaan niitä säilytettiin epämääräisissä piiloissa tai karkkilaatikoissa. Säästöpossu oli kyllä olemassa, mutta se oli jo ihan muussa käytössä.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut järkevämpää opettaa muksulle säästöpossun salat ja joku säästötili. Ehkä rahat olisi viety yhdessä konttoriin ja näin lapsi olisi päässyt jo vähän jyvälle tämän laitoksen tarkoituksesta. Näin viisaasti ja opettavaisesti en kuitenkaan toiminut. Ehkä ensi kerralla sitten.

Kakkosluokalla homma näytti edistyvän. Kolikoita laitettiin jopa rahapussiin ja ne säilyivätkin siellä hetken. Kerran ehdotin, että voisiko samaan summaan viedä myös roskat ja laittaa saunan päälle. Topakka vastaus kuului, että roskapussien vienti maksaa euron, mutta sauna tulisi samassa paketissa. ”Euro roskapusseista!”, kiljaisin ja kieltäydyin maksamasta. Mieheni totesi nauraen vierestä, että markkinat näyttävät määräävän hinnan täälläkin. Tuolla kertaa muksu hinnoitteli itsensä ulos. Laiskana päivänä olisin maksanut 20 senttiä, mutta euro oli liikaa. Tyydyin viemään roskat itse, mutta tilanne hymyilytti vielä pitkään.

Hanna

Tukeavanhemmille.fi -sivuston perustaja, päätoimittaja, bloggari sekä äiti, vaimo ja Väsynyt äiti - apua uupumukseen ja unettomuuteen kirjan kirjoittaja

Blogi muualla somessa: FacebookInstagramTwitter