Kun äidin pahaa oloa ei näe kukaan

small kun äidin pahaa oloa ei näe kukaan.jpg

Rintaa puristaa, päätä särkee, vatsassa tuntuu joku iso kylmä möhkäle ja kyyneleet valuvat pitkin poskia. Ja kukaan ei näe sitä, ei kukaan. Haluaisin kai, että kaikki näkevät ja rientävät auttamaan minua. Mutta, en osaa sanoa mitään, en pyytää apua enkä toimia mitenkään. En kai itsekään ymmärrä mitä se on ja mistä johtuu.

Joskus tuo tunne vatsassa tuntuu pienelle murulle ja joskus taas isolle möhkäleelle, joka vetää polvilleen repien nahkat mennessään. Ja se sattuu. Sattuu olla siinä maassa, ihan yksin ja avuttomana. Se sattuu niin paljon, että polvet peitetään välittömästi. Eihän äidin väsymystä vaan voi näyttää kenellekään! Onko se edes sallittua?! Näin muistan joskus ajatelleeni.

Siitä tulee nyt yhdeksän vuotta, kun esikoisemme syntyi ja kuopuksemme vajaat kolme vuotta tämän jälkeen. Aloin kärsiä raskauden jälkeisestä masennuksesta varmaan heti ensimmäisistä viikoista lähtien, mutta en tiedostanut ongelmaani vielä pitkään aikaan. Ihmettelin vain miksi niin odotettu ja toivottu vauva-aika ei vastannutkaan vaaleanpunaisia unelmiani. Minun kohdallani uniongelmat näyttelivät todella suurta roolia pahassa olossani. Muita olivat vanhemmuuden suorittaminen, avun pyytämättömyys ja oloni tiedostamattomuus.

Joskus tuntui, että pahinta kaikessa oli se, ettei kukaan nähnyt pahaa oloani. Luulin kai yrittäneeni viestittää lähipiirilleni, että olen todella väsynyt, ahdistunut ja voin pahoin. Minun olisi kuitenkin pitänyt avata suuni ja kertoa olostani sekä kotona että neuvolassa. Minun olisi pitänyt hakea apua uniongelmiini ja kertoa etten pian jaksa enää päivääkään piinaavassa univelassani. Muttei kukaan, ei edes oma aviomieheni, tiennyt kuinka väsynyt todellisuudessa olin.

Tiedän mille äidin väsymys tuntuu. Tiedän miten kuilun reunalle se voi pahimmillaan viedä. Tiedän miltä tuntuu ajatella, ettei kukaan voi auttaa. Tiedän mille tuntuu tuntea häpeää vanhemmuudesta uupumisesta. Mutta tiedän myös, että sieltä voi nousta ja selvitä. Ja tiedän, että apua on tarjolla ja väsynyttä voi auttaa.

Väsyneitä vanhempia on paljon, mutta ajattelen, että kenenkään ei tarvitse olla yksin ongelmiensa kanssa. Apua on oikeasti tarjolla, kun sitä vaan pyytää. Jos apua ei saa ensimmäisestä tai toisesta paikasta, niin haluan uskoa, että kolmannesta paikasta sitä saa. Mutta kukaan ei kuule ja auta sinua, jos et kerro mitä koet ja miten väsynyt oikeasti olet! Älä siis sinnittele, vaan hae apua!

Meillä on Suomessa aivan valtavasti vanhemmille ja perheille suunnattuja apu- ja tukipalveluita ja ammattilaiset ovat täällä meitä auttamassa. Tukeavanhemmille.fi -sivusto perustettiin, jotta vanhempien väsymyksestä puhuttaisiin enemmän ja jotta mahdollisimman moni saisi tukea vanhemmuuteensa sekä löytäisi verkostot, jotka auttavat selviämään ruuhkavuosien ja elämän haastavista tilanteista.

Pyydä siis apua, jos sitä tarvitset. Älä jää yksin. Kukaan meistä ei ole yksin. Apua saa, kun pyytää. 

Hanna

Tukeavanhemmille.fi -sivuston perustaja, päätoimittaja ja bloggari sekä äiti, vaimo ja Väsynyt äiti - apua uupumukseen ja unettomuuteen kirjan kirjoittaja

Blogi muualla somessa: FacebookInstagramTwitter