Äitikaverin tuki on korvaamaton

aitikaveri small.jpeg

Ajattelin pitkään, että kestävät ystävyyssuhteet solmitaan jo lapsuus- ja nuoruusvuosina, mutta näin se ei aina mene. En aikaisemmin ymmärtänyt, että esimerkiksi äitiys on niin voimakas ja väkevä juttu, että se voi yhdistää kaksi ihmistä todella lujasti toisiinsa.

Äitikaverin tuki on usein korvaamaton. Äitikaveri ymmärtää usein paljon enemmän kuin muu lähipiiri. Ihan vain siksi, että hän on äitikaveri. Monesti tälle arjen enkelille puretaan myös parisuhdehuolet. Äitikaveri on selvillä lapsienne sairaskertomuksista sekä lemmikkinne karvanlähdöstä. Usein tämän tukipilaverin ei tarvitse kuin katsoa sinua ja loput hän jo arvaakin. Usein tällä tyypillä onkin enemmän tietoa hallussaan kun kuuluisalla salaisella palvelulla. Vaitiolovelvollisuus on kiveäkin kovempi.

Äitikaverit ovat kuin joku oma heimo, jonne kaikki äidit ovat tervetulleita. Juuri sellaisina kuin ovat. Usein äitikaveri palauttaa takaisin maan pinnalle. Äitikaverin palaute on suora, rehellinen ja hellä. On aarre, jos ympärillä on erilaisia äitikavereita kenen kanssa voi jakaa moninaisia vanhemmuuden tunteita. Yksikin tosin riittää. Joskus äitikaveri on oma äiti tai anoppi.  

Montakohan kertaa minäkin olen soittanut äitikavereilleni ja itkenyt ruuhkavuosien väsymystäni. Monta kertaa myös minulle on soitettu. Ja aina on saatu lohtua ja apua. Olisi varmaan aikoinaan pitänyt soitella enemmänkin. Kun joku vain kuuntelee ja ymmärtää sinua silloisessa elämäntilanteessasi 100 % , niin tulee tunne, että et olekaan yksin. Äitikaverin lohdutuksen ääni onkin mielestäni yksi voimaannuttavimmista äänistä minkä tiedän. ”Kyllä se siitä. Keitetään kahvit, kun lapset leikkivät yhdessä. Mä tuon pullat ja parannetaan maailma yhdessä!”. Usein myös pelkkä soitto riittää.

”Olet kuin lisähappi, jota saan aina välillä hengittää ja sitten jaksan taas tätä rumbaa!”, totesi eräs äitikaverini. Sitten halattiin ja naurettiin. ”Voisiko tätä ostaa pullon pahan päivän varalle?”, kysyin ja naurettiin vielä makeammin.

Minä hautauduin esikoisemme vauva-aikoina liian paljon neljän seinän sisälle, koska asuimme tuolloin vielä pääkaupunkiseudulla ja monellakaan ystävälläni ei vielä ollut lapsia. En jostain syystä osannut hakeutua erilaisiin kerhoihin tai ryhmiin. Ruuhkavuosieni alkumetreillä minulla ei oikein ollutkaan näitä äitikavereita.

Tänä päivänä ajattelen, että sieltä hiekkalaatikolta ja kerhoista sekä muskareista voi hyvinkin saada uskomatonta vertaistukea ja voimaa ruuhkavuosiarkeensa. Siellä niitä äitikavereita on <3 Rohkeasti vaan mukaan ja jakamaan vanhemmuuden iloja sekä suruja. Sieltä voi hyvinkin löytää samassa elämäntilanteessa olevan äitikaverin, jonka tuki voi joskus olla korvaamatonta. 

Hanna

Tukeavanhemmille.fi -sivuston perustaja, päätoimittaja, bloggari sekä äiti, vaimo ja Väsynyt äiti – apua uupumukseen ja unettomuuteen kirjan kirjoittaja.

Blogi muualla somessa: FacebookInstagramTwitter