Tyhjä talo laittaa miettimään mistä valittaa

tyhja talo small.jpeg

Sain mahdollisuuden nauttia omasta vapaa-ajasta ihan mielin määrin, kun kuopuskin lähti pienen koululaisemme hiihtoloman ajaksi appivanhempieni hoiviin. Tuntuu hyvälle, että lapsillamme on joskus mahdollisuus viettää aikaa isovanhempiensa kanssa ihan kunnolla, kun pitkä välimatka rajoittaa tapaamiset yleensä vain muutamiin kertoihin vuodessa. Lastemme ollessa jo 6- ja 9-vuotiaita tämä on nyt mahdollista.

Kun tämä vapaaviikko ruuhkavuosiäidin arjesta paljastui minulle, niin heti ensimmäinen ajatus oli tietenkin riemastuttava. Nyt siitä omasta, laatuajasta saisi nauttia ihan täysin rinnoin. Halleluja, täältä tullaan pitkät hiihtolenkit ja aika ystävieni kanssa!

Urheilla sai tosiaan ihan miten paljon vain halusi, ja ystäviä tulikin nähtyä varmaan koko vuoden edestä. Keittiöelämä oli ihan oma lukunsa, kun söimme mieheni kanssa pari päivää pelkkiä valmisruokia (!!!). Totesimmekin, että jos olisimme pidempään kotona kahdestaan, niin sama rata varmaan jatkuisi.

Heti ensimmäisten päivien jälkeen talo alkoi kuitenkin kuulostaa aika hiljaiselle ja tyhjälle. Kukaan ei juossut päivän päätteeksi syliin ja kertonut kuinka ikävä oli ollut. Kukaan ei esitellyt uutta jalan mustelmaansa ja kertonut mitä uutta oli päivän aikana oppinut. Kukaan ei kömpinyt illalla tai yöllä viereen ja supattanut korvaan, että äidin vieressä nukuttaa maailman parhaiten. Kirjankaan lukeminen ei enää tuntunut niin kivalle, kun kukaan ei keskeyttänyt näyttäen uusinta piirrostaan tai vessapaperinöttösistä kyhättyä avaruusoliota.

Viikkoni koki vielä loppuhuipennuksen, kun mieskin lähti vanhempiensa luokse ja loput pari päivää vietän yksin. Voi jösses.

En missään nimessä valita tai ole kiittämätön vapaastani. En todellakaan, päinvastoin! Osaan kyllä nauttia omasta ajasta ja näin teenkin. Olen myös kiitollinen yhteisestä ajasta mieheni kanssa. Tyhjä talo laittoi kuitenkin miettimään mistä sitä aina välillä valittaa ja tuskailee. Suoraan sanottuna nyt vähän hävettää.

Meistä kukaan ei tiedä mitä elämä tuo huomenna tullessaan ja varmaan hyvä näin. Entä jos kotona ei huomenna olisikaan muita kuin minä? Vain minä ja ne loput mikroruoat. Hiljaiseksi vetää. Minulle tämä viikko opetti lisää kiitollisuutta.

Hanna

Tukeavanhemmille.fi -sivuston perustaja, äiti ja vaimo, bloggari sekä Väsynyt äiti – apua uupumukseen ja unettomuuteen kirjan kirjoittaja

Blogi muualla somessa: FacebookInstagramTwitter