Äidin yksinäisyys

freestocks-org-160637.jpg

Vanhemmuuden alkumetrit olivat minulle yllättävän raskaita. Olin ystäväpiirini ensimmäisiä mammalomalaisia ja lähipiirin tukiverkko oli satojen kilometrien takana. Puhelimet oli kyllä silloin jo keksitty, mutta arjen tukiverkko ja äitikaverit puuttuivat lähes kokonaan.

Muistan edelleen sen epätoivon, avuttomuuden ja yksinäisyyden tunteen kotisohvalla esikoista imettäessäni. Muistan miettineeni monta kertaa, että miksi en ollut kuullut tai lukenut tästä aiheesta enemmän? Muistan kyllä lukeneeni mm. imetyksestä, koliikista, ravinnosta ja ruokarytmistä paljonkin, mutta äidin hurja univelka ja yksinäisyys tulivat totaalisena yllätyksenä. Kun hyppää sosiaalisista sekä liikunnallisista harrastus- ja työkuvioista suoraan tähän arkeen, niin ainakin minulle pudotus oli huima.

Muistan olleeni hyvin yksinäinen. Päivät täyttyivät vaunulenkeistä koiran kanssa ja illat odotin miestä kotiin juttukaverin toivossa. Joskus tsemppasin itseni kahviloihin tai äitilapsijumppaan, mutta minun kohdallani univelka oli niin hurja, että usein päädyin jäämään kotiin pyörimään pieruverkkareihini. En oikein osannut hakeutua alueen muskareihin tai muihin mammaryhmiin.

Uusi elämänvaihe vei ensimmäisellä kerralla todella mennessään. Toinen kerta oli hieman helpompi, mutta samoja virheitä tein edelleen. Tähän kun lisätään vielä hormonien heittelyt, niin soppa oli valmis. Jäin liikaa yksin ja en pyytänyt apua unettomuuteeni.   

Joskus vanhemmuus voi olla äärimmäisen raskasta ja yksinäistä. Ajattelen, että jos tukiverkkoa ja äitikavereita ei ole lähellä, niin yksinäisyyden tunteet voivat olla hurjan voimakkaita.

Ai tekisinkö tänään jotain toisin? Todellakin! Etsisin lähistöltä kaikki mahdolliset äitiryhmät ja koluaisin ne läpi kokeilemassa mikä sopisi meille. Unettomuuteeni hakisin ammattiapua. Esimerkiksi jo Mannerheimin Lastensuojeluliitolla ja seurakunnilla on hurjan paljon hyvää toimintaa ja tämä on usein vielä ilmaista. Äitikaverin kanssa käytävät imetys- ja kakkakeskustelut ovat yllättävän tärkeitä!

Äidin yksinäisyys on yleisempää kuin luullaan ja aihetta on myös tutkittu.

Haluankin sanoa kaikille äideille, että jos tunnet itsesi yksinäiseksi, niin etsi lähialueesi kaikki ryhmät ja tapaamiset ja pohdi voisiko joku niistä sopia teille? Rynni myös reippaasti juttusille toisten mammojen kanssa hiekkalaatikolla tai puistossa. Pidetään siskot huolta toisistamme ja ollaan toistemme tukena <3

Joko olet muuten kuullut Momziesta? Törmäsin tähän sovellukseen juuri ja sovellus ainakin kuulostaa hyvälle!

Hanna

Tukeavanhemmille.fi -sivuston perustaja, päätoimittaja, bloggari sekä äiti, vaimo ja Väsynyt äiti - apua uupumukseen ja unettomuuteen kirjan kirjoittaja

Blogi muualla somessa: FacebookInstagramTwitter