Uupumus ei synny siitä, mitä teet, vaan siitä, mitä olisi pitänyt tehdä - Riittämättömyyden tunne näännyttää ihmisen

dawid-zawila-279998-unsplash (1).jpg

Jotain mun pitäis elämälleni tehdä.

Tämä ajatus vaivasi minua jatkuvasti, vaikka ulkoisesti meidän perheemme elämässä ei ollut mitään vikaa. Olin kahden pienen tytön äiti ja nautin heidän hoitamisestaan. Olin yksityinen perhepäivähoitaja, joten olin vastuussa omien lasteni lisäksi yhdestä hoitolapsesta. Päivät kuluivat omalla painollaan. Eräänä iltana, kun lapset olivat nukkumassa ja istuin sohvalla lukemassa lehteä, päähäni pälkähti ajatus, jonka kuvittelin täyttävän elämäni tyhjältä tuntuvan sisällön.

Olin niin innoissani saamastani ideasta, että en enää juuri muusta puhunutkaan. Olin päättänyt ruveta hyvinvointialan yrittäjäksi. Aika pian sanoin perhepäivähoitosopimuksen irti ja ilmoitin lapseni päivähoitoon, jotta minulle jäisi enemmän aikaa hioa tulevan yritykseni markkinointistrategioita. Mieheni auttoi minua kohteliaasti suunnitelmien toteuttamisessa ja seurasi olkaansa kohauttaen vierestä, kun kiisin eteenpäin kuin pikajuna. Saatoin ponkaista pystyyn jo aamuyöstä ja naputella koneella tuntikausia solmiakseni uusia asiakassuhteita.

Sukulaiset olivat panneet merkille energisen olemukseni, mutta heissä oli herännyt myös huoli. Pursusin energiaa ja sain aikaan kaksi kertaa enemmän kuin muut, mutta samaan aikaan olin poissaoleva ja ärtynyt silloin, kun olin oman perheeni parissa. Muistan, miten eräs ystäväni sanoi minulle usein sanat, joita en silloin halunnut kuulla.

Anni, älä väsytä itseäsi.

Innostuksen taustalla minusta huokui rauhattomuus. Omasta mielestäni tilanne oli täysin hallussani ja loukkaannuin, jos joku uskalsi sanoa olevansa toista mieltä. Vaikka luulin näkeväni asiat selkeästi, todellisuudessa olin tilanteelleni täysin sokea.

Minulla oli selkeä mielikuva siitä, millainen halusin olla, ja pyrin tuota epärealistista ihannetta kohti silmät kiiluen. Olin tyytymätön ja kriittinen muita kohtaan, enkä ymmärtänyt, että näin muissa vain ne viat, jotka kielsin itseltäni. Noin puolen vuoden kiihkeän yrittämisen jälkeen jouduin kohtaamaan lamauttavan tosiasian. Mitä kovempaa yritin juosta saavuttaakseni täydellisen elämän, sitä kauempana hyvä olo minusta pysytteli. Ero sen suhteen, millainen halusin olla ja millainen tunsin olevani, oli musertava.

Onnellisen elämän ainekset olivat kaiken aikaa käsilläni, mutta etsiessäni jatkuvasti jotain parempaa ne katosivat näköpiiristäni. Lopulta makasin lopen väsyneenä tuolla samalla sohvalla, jolla idea oli ensi kertaa syntynyt. Kun kerroin miehelleni haluavani lopettaa koko yrityksen, suunnaton pettymys valtasi mieleni. Tunsin olevani kaikin tavoin epäonnistunut.

Mieheni otti yrityksen pian omiin nimiinsä ja kehitteli liiketoiminnan, jota aloimme sittemmin ylläpitää perheyrityksenä. Sitä meistä ei kumpikaan tuolloin vielä tiennyt, että uusi, pieni elämä oli saanut alkunsa ja kasvoi sisälläni.

En tiennyt myöskään sitä, että jos olisin osannut kohdata kelpaamattomuuden tunteeni perimmäisen syyn, olisin voinut välttyä romahdukselta, joka nyt siinsi vääjäämättä edessäni.

Annika

 "Kutsumaton vieras" -blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Annika on kolmen lapsen äiti, joka on kokenut syvän loppuunpalamisen. Sairastumisen myötä hän opettelee suhtautumaan elämään rennommin kuin ennen. Tämän blogin avulla hän haluaa hälventää mielen sairauksiin liittyviä ennakkoluuloja ja antaa vertaistukea muille vanhemmille.