Vaihda työpaikkaa tai vaihdan sut

Photo by  JESHOOTS.COM  on  Unsplash

Blogini esittelytekstissä mainitaan, että olemme osa reissumiehen perhettä. Se miksen aiemmin ole aiheesta kirjoittanut johtuu siitä, etten oikein tiedä mistä aloittaa. Aihe on laaja ja jopa itselleni ristiriitainen. Yksi asia kuitenkin on selvää; miehen reissutyön ja perhe-elämän sovittaminen on jokseenkin mahdoton yhtälö. Reissutöitä on toki monenlaisia, ja monet saavat sen toimimaan. En tosin tiedä kuinka monella on yhtä hullut kuviot kuin meillä. Jos löytyy joku sielunsisko, otan todellakin hyviä neuvoja vastaan.

Meillä mies on maailmalla n. 2-4 kuukautta putkeen ja tulee sitten kotiin n. 2 viikon sopimuslomalle. Tänä kahtena viikkona meillä on siis aikaa toimia ”oikeana perheenä” ja miehen on vielä hoidettava ystävyyssuhteet, muut omat kuviot sekä mahdollisesti monen päivän jet lag pois alta. Sitten onkin taas aika hyvästellä isi määrittelemättömäksi ajaksi. Voitte kuvitella, että mutsia saattaa hieman ”ärsyttää” kyseinen kuvio. Meidän parisuhteen suurimmat riidat käydäänkin siitä, eikö p***n ukko tosiaan tajua ettei tämä ole ihan reilua hänen perhettään kohtaan. Tai lastaan kohtaan ainakaan.

Puolisoni vasta-argumenttina toimii yksinkertainen lause: ”se on mun työtäni”. Niin, työ…Kun joku heittää työssäkäynti kortin kehään, siinä on paha mennä enää sanomaan mitään. Töitä kun on tehtävä. Seuraava riita saadaankin aikaan kun esitän jatkokysymyksenä, että onko hänen tämän hetkinen työnsä maailman ainoa työpaikka. Ilmeisesti on. Teoriassahan tähän ongelmaan löytyisi helppo ratkaisu siitä, että matkustaisimme mieheni mukana maailmalla. Vaikka en mikään uranainen olekaan, ei se silti olisi kovin helppoa heittäytyä kokonaan miehen elätettäväksi. Lisäksi olen sen verran perherakas ja onnekas, että vanhempani ja useat isovanhempanikin ovat vielä elossa, joten haluan että poikamme saa myös nauttia heistä niin kauan kuin pystyy.

Tähän hätään en (emme) ole keksineet muuta ratkaisua kuin selviytyä nykytilanteesta ja toivoa tulevaisuudessa siintävän parempaa. Minä hoidan lapsen, kodin ja muut asiat täällä kotosuomessa. Mies hoitaa työnsä, ja ottaa enemmän taloudellista vastuuta perheestämme. Välillä haaveilen että uskaltaisin vain kylmästi todeta: ”vaihda työpaikkaa tai vaihdan sut”. Kunnes taas muistan ettei ole reilua estää toista tavoittelemasta unelmiaan. Eikä reilu 30-vuotiaalle yh-äidille ole enää ottajia jonoksi asti ;)

-Koliikkimutsi

 Koliikkimutsi-blogia tukeavanhemmille.fi-sivustolla kirjoittava Susanna on reissumiehen vaimo, ruoka-allergisen taaperon äiti sekä suuri kahvin ja huumorin ystävä! Blogissa pohdiskellaan elämää ja asioita laidasta laitaan!