Heräämisen vaikeudesta

 Photo by asoggetti on Unsplash

Photo by asoggetti on Unsplash

Olen saanut hienon mahdollisuuden päästä jakamaan vertaistukea muille lapsiperhe arjessa rämpiville blogin kirjoittamisen muodossa, joten mikä olisikaan parempi aihe aloittaa sen pitäminen, kuin pohtia yhtä vanhemmuuden ikuisuus aihetta: miksi aamuheräämiseen ei vaan totu?

Ennen lasta en juuri koskaan noussut sängystä ennen aamu kymmentä. Olin siitä onnellisessa asemassa, että tein vuorotöitä ja olin työpaikallani tunnettu siitä, että halusin tehdä mahdollisimman paljon iltavuoroja.

Osasin raskausaikana varautua siihen, että pitkät aamut ovat pian historiaa, ja onnistuinkin nukkumaan yhtä antaumuksella kuin olisin laittanut rahaa pankkiin. Yllättävän nopeasti nämä univarannot oli kuitenkin käytetty loppuun lapsen tulon myötä, ja aamut alkoivat olla…noh, vähemmän miellyttäviä kuin ennen.

En voi yhtyä siihen ajatukseen, jonka olen useasti kuullut, että niissä kuuluisissa hormonihuuruissa jaksaa valvoa vaikka viikon jos on pakko. En kyllä jaksanut. Tai ehkä jaksoin, mutta kiukkuisena ja täysin sietämättömänä. Kysykää vaikka lähipiiriltäni.

Itsetuntemus sen sijaan kasvoi jo heti ensimmäisistä unettomista öistä ja huonosti syödyistä päivistä lähtien. Sanotaan nimittäin, että ihmiset voidaan karkeasti jakaa niin, että toiset kestävät paremmin nälkää ja toiset unettomuutta. Jälleen kerran omat kokemukseni kertovat toista. On olemassa myös kolmas ryhmä, me jotka emme kestä kumpaakaan :D (todella hyvät ominaisuudet äiti-ihmiselle)..

Onneksi nykyään meillä nukutaan jo lähes läpi yön heräämättä, ja aamullakin herätään ”vasta” seitsemän maissa. En ehkä selviäisi klo 5.30 herätyksistä hengissä kovin pitkään. Toki sitten kun on paluu työelämään edessä, tästäkin painajaisesta tulee todellisuutta...mutta haluan kuvitella , että siihen mennessä olen oppinut heräämään luonnostaan aiemmin.

Siihen asti olen kiitollinen myös Pikku kakkosesta! Meillä sitä ainakin tuijotetaan herkeämättä aamutuimaan, joten saan siinä vielä pienen tovin nuokkua peittoon koteloituneena taaperon vieressä. Ja kun viimein tulee aika käynnistää päivä oikein urakalla, tapahtuu se milläkäs muullakaan kuin saavin kokoisella kupilla hyvää kahvia.

- Koliikkimutsi

Ps. Koliikkimutsille kaikki kahvi on hyvää kahvia :D

Koliikkimutsi-blogia tukeavanhemmille.fi-sivustolla kirjoittava Susanna on reissumiehen vaimo, ruoka-allergisen taaperon äiti sekä suuri kahvin ja huumorin ystävä! Blogissa pohdiskellaan elämää ja asioita laidasta laitaan!