Lapsellanne on adhd

upload.jpg

On alkuvuosi 2018, esikoinen on kolmannella luokalla. Tilanne on kulminoitunut siihen pisteeseen, että olen huolestuneena ja tilanteeseen lopen uupuneena äitinä vielä kerran soittanut koulupsykologille ja sanonut, että elämäämme on tultava muutos NYT! Koulupsykologi ottaa asian tosissaan ja sanoo minun ottaneen yhteyttä oikeaan tahoon.

Kattavat tutkimukset on tehty, tapaamisia pidetty ja monenlaista lippua ja lappua täytetty niin kotona kuin koulussa. Olemme koko perhe lasten neurologisella poliklinikalla. Lääkäri tiedustelee, minkä verran meillä on tietoa erilaisista neurologisista asioista. Tietoa meillä ei juuri ole, satunnaisia otsikoita on joskus ohimennen silmäilty.

Tällä samalla kertaa tulee diagnoosi, esikoisellamme on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, tunnetummin adhd. Lähdemme sairaalalta kotiin hiukan hämmentyneinä, koululääkereseptin ja muutaman opasvihkosen kanssa.

Kuinka ikinä osaamme tukea lasta oikein ja mitä tämä adhd nyt käytännössä ylipäänsä tarkoittaa? Pääni on kysymyksiä täynnä. Elämämme jatkuu alkujärkytyksestä huolimatta, kerron avoimesti sukulaisille, ystäväperheille sekä lapsen harrastusvalmentajille tilanteestamme. Laitamme myös hakemuksen sopeutumisvalmennuskurssille, jossa voimme tutustua muihin saman ikäisiin adhd-lapsiin ja perheisiin sekä saada lisää tietoa ja vertaistukea.

Luen netistä, että usein esimerkiksi adhd:n omaavia lapsia sanotaan tähtilapsiksi. Mainittu on myös, että ahdh on synnynnäinen piirre, joka on periytyvä. Alan ihan uusin silmin tarkastella meitä vanhempia sekä lähisukuamme. Tajuan nyt monia asioita, miksi esimerkiksi kolmannella luokalla en malttanut pysyä pulpetissa enkä ikinä oppinut kertotaulua. Miksi en koskaan voi katsoa elokuvaa alusta loppuun ilman kelailemista, jos elokuva on yhtään tylsähkö ja kirjoja lukiessa on aina pakko hypätä loppuratkaisuun jo ensi sivujen jälkeen, koska en malta lukea tai kuunnella koko pitkää kirjaa ennen sitä!

Löydän tarinoita tähtilapsista ja -ihmisistä, jotka ovat tulleet tänne maan päälle toimittamaan tärkeää tehtävää. Nämä erityisen lahjakkaat, herkästi tuntevat ja vahvasti aistivat tähti-ihmiset voivat tulla väärinymmärretyksi, koska maailma ei näe heidän erityislaatuisuuttaan. Luen lisää ja kyyneleet virtaavat, liikutun tarinoista, joista vahvasti tunnistan itseni lisäksi myös esikoisemme.

Esikoisemme todellakin on jotain paljon enemmän kuin ikinä saatoimme aavistaa. Odotimme häntä pitkään ja nyt hän on täällä, oma tähtilapsemme. Hän on erityinen, meidän perheen oma Einstein. Kekseliäs, luova, eläväinen ja äärimmäisen rakas. Hän opettaa meille elämästä, erilaisuuden rikkaudesta enemmän kuin ikinä mistään opuksista voisimme oppia. Ja toisaalta, kuka voi määritellä sen, mikä elämässä ja arjessa on normaalia ja mikä ei.

Hiljalleen huomaan, miten eri valossa ihmiset alkavat nyt, diagnoosin jälkeen nähdä lapsemme. Tieto selkeästi lisää ymmärrystä, enää kanssaihmiset eivät niinkään ajattele, että lapsemme tekee asioita tahallaan. Esikoistamme ei enää pidetä tahallisen laiskana, saamattomana ja kurittomana. Hänen tekemisissään ei puututa koulussa eikä kotona ainoastaan siihen, mikä menee vikaan vaan keskitytään onnistumisiin eli vahvistetaan tekemistä kiellon sijaan positiivisella kannustamisella. Hän tulee paremmin kuulluksi ja tuntuu, että hänen sanoillaan on merkitystä. Hymy alkaa palata niin lapsen kuin vanhempien huulille, ilolle ja ymmärrykselle löytyy vihdoin sijaa.

Wilma laulaa, mutta tällä kertaa myös niitä harvinaisia suloisempia sointuja, joita ei ole aiemmin juuri kuulunut. Lapsi pystyy koululääkkeen avulla paremmin keskittymään koulutehtäviin ja jopa odottamaan jonkin verran vuoroaan. Ohjeistettuna hän pystyy itse jatkamaan tehtävän tekemistä, ilman, että aikuisen tarvitsee olla koko ajan vieressä vahtimassa. Nämä ovat meille huikeita edistysaskeleita!

Children do if they can. Pyörätuolissa olevaa lasta ei pakoteta kiipeämään puuhun, mutta tarkkaavuus- ja keskittymishäiriöinen lapsi pakotetaan istumaan hiljaa paikallaan. Et voi kiivetä, jos jalat eivät kanna. Etkä myöskään pysty istumaan paikallasi, jos pelkkä vieruskaverin kynän natina tai väärin sijoitettu istumapaikka saa keskittymisesi herpaantumaan. Lapsi kyllä tekee, jos hän voi.

Asiat, jotka koskevat perhettä ja lapsia, ovat arkaluontoisia. Halusin kuitenkin kertoa tarinamme. Niille väsyneille ja neuvottomille vanhemmille ja perheille, joiden päivät ovat selviytymiskamppailua. Niille kaikille ihmisille, jotka vilkkaan lapsen nähdessään automaattisesti olettavat hänen käyttäytyvän häiritsevästi tahallaan. Jos yksikin lapsi, perhe, saa näiden kirjoitusteni myötä sysäyksen tutkimuksiin, tarvittaviin tukitoimiin ja ennen kaikkea tietoon ja ymmärrykseen sekä eteenpäin menemiseen, olen saavuttanut tavoitteeni.

Elämämme on helpottunut tiedon, vertaistukiverkoston ja käytännön toimien avulla huomattavasti siitä, mitä se oli esimerkiksi kaksi vuotta sitten. Toki yhä edelleen arjessa eteemme tulee päivittäin tilanteita, jotka haastavat. Mutta huumori on meidän voimavaramme ja se, että arki rullaa tiettyjen tarkkojen rutiinien mukaan.

Aina ei naurata siinä hetkessä, kun tilanne on niin sanotusti päällä. Mutta jokainen päivä, se erityisen huonokin käy aina iltaan. Seuraavassa postauksessa kerron tositilanteita meidän arjesta kotona ja koulussa, erityisesti adhd piirteisiin peilaten.

Kun kohtaat seuraavan kerran lapsen, joka mielestäsi käyttäytyy huonosti, avarra tietoisesti näkökantaasi ja ajatusmaailmaasi. Hän ei välttämättä tee sitä tahallaan.

<3 Hilkka

Keskeneräinen äiti -blogia tukeavanhemmille.fi -sivuilla kirjoittava Hilkka on orastavassa neljänkympinkriisissä painiskeleva erityisherkkä nelihenkisen perheen äiti, oman elämänsä sirkustirehtööri. Elämän rosoa ja säröä peittelemättä hän kirjoittaa hullunkurisesta arjestaan, johon kuuluu erityisiä tyyppejä ja paljon huumoria. Vaikeinakin hetkinä hän koettaa uskoa hyvään ja siihen, että asiat kyllä lopulta järjestyvät.