Adhd arjessa ja koulumaailmassa

upload.jpg

Tämä on jatkokertomus tekstille “Lapsellanne on adhd”

Esikoinen on hetkeä aiemmin mennyt suihkuun. Häärään keittiössä iltapalan kimpussa. Aikaa on kulunut jo pitkä tovi ja kuulen veden virtauksen vain jatkuvan. Sisuunnun, koska tästä samasta asiasta, suihkussa läträämisestä on keskusteltu useasti aiemminkin, tavallisesti jopa päivittäin. Avatessani kylpyhuoneen oven, vastaan tulvahtaa höyryinen trooppinen lämpö.

Katosta tippuu monia pieniä vesipisaroita, lattia on kauttaaltaan saippuoitu, eilen ostettu suihkusaippuapullo on tyhjä ja lapsi itse makaa lattialla, lämpimän suihkun alla. Tiedustellessani kylpyhuoneessa vallitsevaa tilannetta, nostaa hän ilmeisen raukeana katseensa kohti minua ja sanoo pesseensä ensin lattiat ja nautiskelevansa tässä nyt elämästä.

En jaksa juuri nyt lähteä rähinälinjalle. Koetan ajatella, että tämä rentoutumisen hetki on varmasti tehnyt ärsyketulvaisen päivän jälkeen lapselle pelkkää hyvää. Tiedän, että vesi on hänelle rentouttava ja rauhoittava elementti, joten valitsen jälleen kerran taisteluni ja annan asian olla. Pyydän lasta peseytymään ja liittymään sitten iltapalaseurueeseen. Keskustelemme, jälleen kerran myös suihkuetiketistä sekä siitä, mitä virtaava vesi meille maksaa.

Elämämme oli aika vauhdikasta jo silloin, kun esikoinen oli taaperoiässä. Hän oppi varhain liikkumaan ja oli ilmiömäisen ehtiväinen ja ketterä. Jos aamuisin hän sai minuutin etumatkaa sängyssä vielä loikoilevaan äitiin, oli hän oitis kiivennyt joko pyykinpesukoneen päälle tai kirjahyllyyn. Saattoi hänet löytää myös keittiöstä, ahmimassa omatoimisesti kinkkua tai meetvurstia jääkaapista.

Saunan ovi oli kirjaimellisesti teljettävä lukkoon, koska muuten taaperoiässä oleva esikoisemme haki kiukaasta kiviä ja paiskoi ne yksi kerrallaan posliiniseen vessanpönttöön. Vaatteita löytyi muutenkin usein vessanpöntöstä, jota oli hänen mielestään erityisen mukava hämmentää milloin milläkin instrumentilla. Kylässä ollessamme en koskaan ehtinyt kahvipöytään, koska juoksin koko vierailun ajan taaperon perässä ja vahdin ettei mitään tavaraa hajoa. Ajattelimme esikoisestamme, että hän on vaan kekseliäs, vilkas ja eläväinen niin kuin lapset kai yleensä ovat.

Päiväkodin henkilökunta kertoi eskarilaisemme vauhdikkaista päivistä. Aamutuokion aikana lapsemme ei ollut taaskaan malttanut istua paikoillaan ja istumista oli täytynyt katkaista hänelle varta vasten keksittyjen tehtävien suorittamisella. Menoa ja meininkiä riitti, mutta menevästä poikaporukasta ei tämä yksi sankari juurikaan erottunut. Pikkulegojen parissa hän saattoi kärsivällisesti istua hievahtamatta paikallaan, seurata ohjetta vaihe vaiheelta ja rakennella tuntien ajan. Niinpä kukaan meistä ei osannut ajatella, että näissä muissa tilanteessa olisi jotain erityistä.

Tuli ekaluokan syksy, joka meni yhdessä sumussa. Mies oli paljon poissa kotoa töiden takia, naapurin äiti otti usein poikamme perheensä mukaan ulkoilemaan, jotta minä sain iltaisinkin vain levätä. Oli ensimmäinen ja tärkein kouluvuosi ja minä olin lähes koko ajan poissa pelistä, koska oksensin ja voin huonosti aamusta iltaan raskauspahoinvoinnin takia. Keväällä, kun raskauspahoinvointi loppui, syntyi pikkusisko ja siitä alkoivat vauvakiireet ja yövalvomiset. Sitten olikin ekaluokka jo käyty.

Ensimmäiset muistot koulun alkutaipaleesta ovat ne, kun Wilma ja puhelin aloittivat kilpalaulannan. Koulussa konfliktitilanteita tuli lähes päivittäin ja selviteltävää riitti. Jokainen viesti ja yhteydenotto toisti samaa kaavaa: lapsellanne on haasteita koulussa, hän ei malta istua paikoillaan pulpetissa eikä keskity tehtäviin. Jokaisen oppitunnin alussa puolet ajasta mene siihen, että hän saa kirjat pulpetista esille. Hän ei malta odottaa omaa vuoroaan, vaan on jatkuvasti äänessä. Välitunnit ovat yhtä sekoilua.

Musiikkitunnilla nokkahuilu on tahallisen pitkällä kurkkuperässä ja koko luokan oppilaiden ja opettajan korvat ovat kuuroutumisvaarassa, kun poikanne aloittaa poikkeuksellisen kovaäänisen, häiriköintiin tähtäävän soitannan. Häviäminen liikuntatunnin leikkimielisessä jalkapallopelissä saa aikaan itkupotkuraivarin, jota selvitellään lopputunnin ajan. Lähes kaikki tekeminen on huoletonta sinnepäin sähläämistä, tavarat ovat aina hukassa hujan hajan ja mopo lähtee keulimaan erittäin herkästi.

Lapsi on koko tahmean koulutaipaleensa alun aikana ollut mukana useissa palavereissa, joissa on analysoitu ja ruodittu erilaisilla ammatillisilla kokoonpanoilla hänellä koulussa ilmeneviä haasteita. Hän on mukisematta istunut penkissä ja kuunnellut, kun hänet mustamaalataan täysin.

Lapsi on monta vuotta saanut kuulla olevansa huonokäytöksinen, tottelematon häirikkö, jonka pelkkä läsnäolo tapahtumapaikalla riittää siihen, että hän on automaattisesti syypää. Kun kaikkialta kumpuaa taukoamatta samaa virttä, kuinka huono ja kelvoton hän on, alkaa hän itsekin uskoa siihen.

Hän miettii ja toteaa myös ääneen sen, että olisi helpompi kuolla pois kuin olla tällainen hylkiö, joka ei koskaan onnistu missään asiassa. Ja ihan sama, yrittääkö hän edes, koska sanomista tulee joka tapauksessa. Lapsen sydän on revitty irti rinnasta ja poljettu yhdessä itsetunnon kanssa syvälle epätoivon suohon.

Neljänteen luokkaan mennessä mantra vaihtuu, kolmannen luokan keväällä esikoisellamme todetaan adhd. Koululääke auttaa häntä nyt keskittymään, arvosanatkin alkavat nousta ja koulunkäynti sujuu paremmin, huumori ja elämänilo palailevat hiljalleen takaisin. Haastetta ei meiltä tule puuttumaan tulevaisuudessakaan ja noiden erityisen vaikeiden vuosien jättämiä jälkiä paikkailemme varmasti vielä pitkään, mutta olemme nyt kuitenkin päässeet aloittamaan sen matkan.

Valoisin ajatuksin uuteen vuoteen!

<3 Hilkka

 Keskeneräinen äiti -blogia tukeavanhemmille.fi -sivuilla kirjoittava Hilkka on orastavassa neljänkympinkriisissä painiskeleva erityisherkkä nelihenkisen perheen äiti, oman elämänsä sirkustirehtööri. Elämän rosoa ja säröä peittelemättä hän kirjoittaa hullunkurisesta arjestaan, johon kuuluu erityisiä tyyppejä ja paljon huumoria. Vaikeinakin hetkinä hän koettaa uskoa hyvään ja siihen, että asiat kyllä lopulta järjestyvät.