Saman miehen kanssa 20 vuotta

upload.jpg

Torstai-ilta 20 vuotta sitten, joulukuun 17. vuonna 1998. Istumme vierekkäin huoneessani, lukion asuntolan sängyn laidalla. Me nuoret, sinä 18 vuotta ja minä 16 vuotta. Olemme tapailleet muutamia viikkoja ja sinä rohkaistut kysymällä, joko olisi aika virallistaa seurustelu. Myönnyn, vaikka sisimmässäni minua hieman hirvittää, koska en ikinä ole seurustellut. Käyn saattamassa sinut autollesi ja vaihdamme pienen ujon pusun.

Tapailumme jatkuu, viestittelemme ja soittelemme. Kaksi viikkoa myöhemmin laitat viestiä, että olet täysin mennyttä miestä ja umpirakastunut minuun, olen parasta maailmassa etkä voi olla enää päivääkään ilman minua. Edelleen jarruttelen, koska on pelottavaa olla jollekin vieraalle ihmiselle näin tärkeä.

Tullessasi meille kotiin ensimmäisen kerran kylään, eteiseen on asettunut piiitkä sukulaisten rivi. Heti eturintamassa isäni, järkkymätön tervaskanto ja jäärä, tuleva appiukkosi, ei helpoin tapaus, jonka vanhinta tytärtä olet ensimmäisenä poikana riiaamassa. Paikalla puoli sukuani, muoria ja ukkoa, nuorta ja vanhaa joka lähtöön. Sujuvasti esittäydyt, ja kättelet kaikki sukulaiset läpi. Sitten pujahdamme yläkertaan kahdestaan.

Naapuritkin sen pian huomaavat, että violetti Escortti alkaa viihtyä kotitalomme pihalla lähes joka viikonloppu. Eräänä iltana olen valmistellut sinulle erokirjeen. Tulet luokseni asuntolalle ja näet heti, että jokin vaivaa minua. Itken vuolaasti ja sanon etten osaa seurustella, tämä kaikki etenee liian nopeasti.

Sinä otat minut syliin, silität ja ymmärrät. Erokirje jää antamatta. Harvennamme hetkeksi tapaamistahtia. Kun jälleen alamme tapailla enemmän, huomaan, että sinun kanssasi on helppo ja hyvä olla. Ja uskon, että vanhempani olisivat kiittäneet sinua jo silloin, jos olisivat tienneet, että et pyynnöistäni huolimatta suostunut ostamaan minulle, silloin alaikäiselle alkoholia, vaikka sinulla ikä siihen olisi riittänytkin.

Äkkiä ihastukseni muuttuu rakkaudeksi, turhat pelot hälvenevät ja jarrun sijaan painan kaasua. On kevät, lempivuodenaikani ja olen korviani myöten rakastunut sinuun. Parasta elämässä on se, kun saan olla kainalossasi. Illat ja viikonloput kuluvat yhdessä makoillessa ja kuherrellessa, discotkin saavat nyt jäädä. Ensin olet meillä yhden yön kerran viikossa. Kohta ollaan siinä pisteessä, että saavumme kotitalooni aina koko viikonlopuksi yhdessä.

Tuntuu, että mikään määrä sinua ei riitä enkä saa sinusta tarpeekseni. Syöminen on toisarvoista, koska en raski nousta viereltäsi pois. Ja voi sitä riemua, kun saamme vihdoin olla yötkin yhdessä. Mikään sänky ei ole liian kapea meille kahdelle, toisiimme kiinni kasvaneille eikä yöllä varsinaisesta nukkumisesta tahdo tulla mitään, kun emme malta silmiämme ummistaa. Joudumme jättämään naapurin sukujuhlat väliin, koska kaulalla irvistelevät fritsut eivät istu juhlalookkiin.

Nyt, 20 vuotta myöhemmin yhteinen sänky on käynyt leveämmäksi, meitä on kahden sijaan neljä ja aivan jatkuva yhdessäolo olisi hekuman sijaan päinvastoin liikaa meille molemmille. Olemme yhdessä, mutta molemmilla on myös omaa tilaa ja omia juttuja, on oltava.

Edelleen käperryn kainaloosi nukkumaan. Kaiken arkisen säätämisen keskellä vaalin näitä ihania tunnemuistoja vuosien takaa ja muistutan itselleni, että siellä, välillä väsyneenkin ja arkisen äidin ja isän takana olemme me, ne samat tyttö ja poika, nyt nainen ja mies. Ne ihmiset, joilla on edelleen yhteinen tahtotila ja yhteisiä unelmia.

Kun katson lapsiamme ja tunnistan heissä sinun piirteitäsi, minut valtaa syvä kiitollisuuden tunne. Tämänkin me teimme yhdessä. Tutun parransängen sipaisu kaulalla saa edelleen aikaan kylmät väreet enkä tiedä mitään komeampaa kuin sinä, tukka tötteröllä ja auringon ruskeaksi marinoimana, kesäisenä päivänä kaartamassa pihaan jenkilläsi.

Vuosia, vuosia sitten olet kostean aamupäivälle venyneen poikien illan jälkeen tuonut tuliaiseksi horsmia eli rentunruusuja ja asetellut ne keittiön pöydälle tuoppiin. Nykyisin onneksi tiedät, että moinen sooloilu aiheuttaa mielipahan ja on toisen, lasten kanssa kotiin jäävän osapuolen selkänahasta pois. Ystävät ja omat menot ovat elinehto molemmille, reissut järjestetään tätä nykyä kuitenkin fiksuimmin ja yhteisesti sopimalla. Oppia ikä kaikki!

Olen toki ollut useaan otteeseen varailemassa sinulle pelkkää menolippua raketilla kuuhun. Olemme molemmat nähneet sen, mitä toinen parhaimmillaan, mutta myös pahimmillaan on. Kaikkien näiden vuosien, jopa niiden vaikeiden jälkeen olemme silti rutkasti plussan puolella. Silloin, kun ulappa on myrskyinen, täytyy vain soutaa vähän kovemmin ja tahtoa lujemmin.

Niin siitä meidän jutusta vain tosi tuli, vaikka kovin nuoria silloin oltiinkin! Kiitos sinulle, rakastettuni, aviomieheni, ystäväni ja lasteni isä näistä 20 vuodesta. Tästä on hyvä jatkaa yhteistä matkaa. Rakastan Sinua tänään, enemmän kuin eilen, mutta vähemmän kuin huomenna.

<3 Hilkka

 Keskeneräinen äiti -blogia tukeavanhemmille.fi -sivuilla kirjoittava Hilkka on orastavassa neljänkympinkriisissä painiskeleva erityisherkkä nelihenkisen perheen äiti, oman elämänsä sirkustirehtööri. Elämän rosoa ja säröä peittelemättä hän kirjoittaa hullunkurisesta arjestaan, johon kuuluu erityisiä tyyppejä ja paljon huumoria. Vaikeinakin hetkinä hän koettaa uskoa hyvään ja siihen, että asiat kyllä lopulta järjestyvät.