Äidille kiukuttelua ja äidin jaksaminen

kelly-sikkema-424276-unsplash.jpg

”Äiti on ihan tyhmäkakkapittatyhmä! En tykkää äitittä ollenkaan, ITII-ITII, mulla on ikävä itiä!” Eikä mene kauaakaan, kun kuuluu: ”Äiti mä lakastan junua!”

Ihanainen juoksee luokseni helpommin, kun hänellä on jokin hätä ja tarvitsee lohdutusta. Äitinä olen se joka ottaa vastaan kiukut ja pettymysitkut, olen tyhmä-kakka-äiti tai kakka-tyhmä-pissa-äiti – onneksi myös onnen hetkellä olen maailman rakkain ja ihanin äiti, jonka kaulaan kapsahtaa ja poskelle antaa pusun.

Ollessani poissa Ihanaisella on hyvä olla isinsä kanssa ja kaikki on hyvin, mutta sillä hetkellä, kun astun sisään ovesta alkaa itku monesti saman tien ja ilmaantuu jokin kumma ongelma. Onko muut äidit huomanneet samaa?

Edellinen kuvastaa mielestäni sitä, kuinka tärkeä olen lapselleni: olen kaikista läheisin ja turvallisin, jolle Ihanaiseni uskaltaa paljastaa kaikki tunteensa. Niin myös minä teen omalle äidilleni. Toisaalta on ilo ja kunnia olla näin läheinen ja maailman tärkein ihminen omalle lapselleen, mutta toisaalta se laittaa oman jaksamiseni välillä todella koetukselle. Etenkin silloin, kun oma päivä ei ole ollut paras mahdollinen, on välillä raskasta olla tuki ja turva lapselle. Ihanaisella on menossa ihana (??) uhmäikä, joten väsymysitkuja ja tahtojen taistelua on aina silloin tällöin jaksettava ottaa vastaan ja koettava säilyttää itse maltti. Välillä tunnen itseni riittämättömäksi ja huonoksi äidiksi, mutta se taitaa olla tavallista jokaiselle.

Koen, että tehtävänäni olisi olla Ihanaiselle esimerkkinä. Aina se ei ole helppoa. Toisaalta on osattava näyttää, kuinka toimitaan erilaisissa tilanteissa ja miten toisia ihmisiä kohdellaan. Myös tunteiden näyttäminen on tärkeää. On ollut ihanaa huomata, kuinka oikein huonona päivänä Ihanainen on lohduttanut minua halien, silittäen, pusutellen ja sanoittaen, kuinka aina ei ole helppoa ja äiti kyllä tämä tästä, ”Ihanainen lakastaa jinua!” Silloin havahtuu, että kyllä olemme Ihanaisen isin kanssa tainneet tehdä jotain oikein ja olo kohentuu välittömästi ja suu menee pakostakin hymyyn. Silmistä tosin saattaa valua kyyneliä edelleen, mutta ilosta.

Omasta jaksamisesta on siis pidettävä huolta ja välillä saatava olla vain.
Jokaisella on oma tapansa ottaa omaa aikaa.

Minulla se monesti on esimerkiksi tämän blogin kirjoittaminen tai illalla Ihanaisen nukuttamisen jälkeen Ihanaisen viereen hetkeksi jääminen ennen kuin palaan takaisin alakertaan Ihanaisen isin luokse. Meillä on onneksi paljon yhteistä aikaa Ihanaisen isin kanssa, koska Ihanaisemme käy aikaisin nukkumaan, saamme me aikuiset viettää yhteistä aikaa ennen nukkumaanmenoamme. 

Jaxuhaleja jokaiselle,

Taru-Tuulia

 ”Ihanaisen äiti” -blogiatukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Taru-Tuulia on imetykseen hurahtanut, taaperoa imettävä äiti, avopuoliso, tytär, työntekijä, ystävä, joka pitää sisustamisesta, rakastaa retroa ja värejä (etenkin oranssia), nauttii perheensä seurasta ja viihtyy työssään.