Neuvolaseikkailu

portrait-317041_1920.jpg

”Sinulla oli juuri, Ihanainen, syntymäpäivät. Millaisia lahjoja Sinä sait?, kysyi neuvolatäti. Reipas äidin Ihanainen näytti äidille, kuinka hienosti hän osaa vastata silloin, kun joku arvioi ja tarkastelee, millainen lapsi on: ”Minä jain vain kakkaa.” Juurikin näin. 

Ihanaiseni on tullut äitiinsä ja jännittää aina uusissa tilanteissa ja uusia ihmisiä. Pienen yhdessä tutkailun jälkeen hän useimmiten rentoutuu ja uskaltautuu tutkimaan tilannetta jo yksin ilman tukea. Tähän tarvitaan kuitenkin rauhallinen ja aikaa sekä tilaa antava ilmapiiri. Olemme vanhempina ymmärtäneet tämän ja me sanoitamme mahdollisimman paljon Ihanaiselle koko ajan kaikkea ympärillä tapahtuvia asioita sekä tulevia tapahtumia. Olemme huomanneet tämän auttavan siten, ettei hän jännitä samalla tavalla ja uskaltautuu monesti nopeammin omille tutkimusmatkoilleen uusissa tilanteissa.  

Neuvolaa jännitimme molemmat. Tiesin, että tämän ikäisiltä ”vaaditaan” jo tehtävien tekemistä ja taitojen osoittamista. Tämän ikäiset kuitenkin osaavat jo olla tekemättä ja osaavat näyttää ”mieltänsä”. Näin kävi meillekin. Äiti sai muutamaan otteeseen vajota tuolilla vähän alemmas ja ihmetellä, kuinka taitava oma lapsi on aistimaan sen, milloin ei kannata näyttää omaa osaamistaan - mistä ne lapset tämän taidon osaavatkaan. 

Ihanainen tiesi, mihin menemme. Olimme käyneet tilanteen moneen kertaan läpi, siltikään ei meinannut meille varattu aika riittää, kun tilanne oli niin jännittävä. Onneksi neuvolatädin huoneessa oli hienoja leluja ja muita jänniä juttuja, joihin Ihanisen huomio oli helppo kiinnittää. Aluksi Ihanainen ei meinannut jutella mitään, mutta alkujännityksen väistyttyä juttuakin tuli, ja neuvolatäti sai kuulla pitkiäkin lauseita. 

Neuvolatädillä oli Ihanaiselle erilaisia kysymyksiä ja tehtäviä, mutta niihin vastaaminen ja tehtävien tekeminen ei ollut Ihanaisen mielestä hyvä juttu ja hän osoitti ”tietämättömyydellään” ihanasti neuvolantädille, ettei häntä nyt oikein kiinnosta tädin kysymykset. Äitinä näin Ihanisesta, kuinka hän selvästi tiesi tädin kysymyksiin vastaukset ja kuinka hänestä oli hauskaa juksuttaa neuvolatätiä osaamattomuudellaan. 

Äidin onneksi neuvolatäti oli tuttu ja tiesi, millainen perhe olemme. Hän osasi mahtavalla tavalla jutella Ihanaiselle ja sanoittaa Ihanaisen ”hassua” käytöstä. Neuvolatädin kertoessa Ihanaiselle, kuinka monet toimivat samalla tavalla ja ettei häntä kauheasti tuollainen hätkäytä, huomasi Ihanainenkin, että hänen temppunsa ei nyt oikein hetkauta tuota tätiä ja hän alkoi vastailemaan tädin kysymyksiin. 

Loppujen lopuksi aika riitti hyvin ja Ihanainen selviytyi hienosti tehtävistä. Molemmat jännittivät tilannetta aivan turhaan. Äitinä jäin miettimään, miksi neuvolatapaamisia on niin harvoin. Lapsi ei voi millään muistaa vuoden takaista käyntiä, jolloin jännitettäviä asioita on niin monia, kuten itse neuvola, neuvolatäti sekä erilaiset tehtävät. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Neuvolakorttiin tuli juuri Ihanaista kuvaava teksti: 

”Hieno lapsi. Ihana tahtoikä menossa.”

Aurinkoisia talvipäiviä ja ihania seikkailuita,

Taru-Tuulia

”Ihanaisen äiti” -blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Taru-Tuulia on imetykseen hurahtanut, taaperoa imettävä äiti, avopuoliso, tytär, työntekijä, ystävä, joka pitää sisustamisesta, rakastaa retroa ja värejä (etenkin oranssia), nauttii perheensä seurasta ja viihtyy työssään.