Meidän perheemme

Photo by Lubomirkin on Unsplash.jpg

Lapsi ottaa kaulasta kiinni pienillä käsillään ja rutistaa kovaa, monesti vielä moiskauttaen märän pusun poskelle, näin meillä alkaa monesti päivä. Päiväkotipäivän jälkeen pötkötämme lattialla tai sohvalla, pieni ihminen ja tämä isompikin, haleja ja läheisyyttä tankaten.

Yllä oleva teksti kuvaa hyvin sitä, miten meillä toimitaan ja millaisia olemme: halit, syli, suukot, läheisyys ovat meidän arkea. Toki myös muut tunteet näkyvät ja saavat näkyä.

Meidän perheeseemme kuuluu minun ja avomieheni lisäksi meidän kaksi ja puoli vuotias reipas ilopilleri, tahtova taapero, Ihanainen.  Päivämme alkavat aamuisin monesti jo klo 5, kun Ihanaisemme herää, tällä hetkellä joko pissihätään tai kuumuuteen. Muutamana yönä olemme keskellä yötä siirtyneet yläkerrasta alakertaan, koska muuten Ihanaisemme raapii itsenä verille kuumuuden takia. Nukumme kaikki perhepedissä sulassa sovussa: Ihanainen monesti poikittain ja me aikuiset luovimme mukana, minä pyörien ja seuraten taaperoa ja mies paikallaan pysyen. Onneksi olemme hyväunisia, kaikki!

Unen katkeaminen ei ole meille kovin tuttua, vauva-aikana lähes ainoat heräämiset oli yösyöminen, mutta sekin alkoi hoitua jo itsestään hyvin varhain, kun Ihanaisemme vain koputti minua, jotta kääntyisin häneen päin ja siirtäisin paidan syrjään. Meillä syödään tissiä vieläkin sekä yöllä että päivällä. Ihanainen lopetti jo kertaalleen yösyömisen, mutta nyt taas maistuu. Tähän varmastikin syynä on se, että hän pyysi minua heittämään kesälomalla tutit bussille, ja sinne ne nyt sitten menivät!

Kyllä luit oikein, meidän 2v 6kk syö edelleen äidinmaitoa! Se on kuulemma hyvää ja maistuu parhaalle!  Välillä syödään vauvana (sylissä kuin vauva) ja välillä isona poikana (seisten). Muutamia kommentteja olen, lähinnä siis minä, äiti, saanut siitä, että ”vieläkö Ihanainen syö tissiä?!” ja sitten kummia katseita vastaukseni jälkeen. Se on meidän perheemme juttu ja meille, koko perheelle, se sopii. Lapsentahtisesti. Alusta saakka, tai itseasiassa siitä saakka, kun sain Ihanaisen ensimmäistä kertaa syliini, oli selvää, että imetyksen on onnistuttava! Odotusaikana ajattelin, että onnistuu, jos onnistuu. Mieli muuttui, ihmettelin sitä itsekin, kun imetin itkua tuhertaen, kun maito ei meinannut heti nousta. Sitten se nousi ja sitä tuli paljon, todella paljon. Mietin jo luovuttamistakin, mutta se sitten jäi, kun Ihanaiselle maistui. 

Aloitin työt vuosi sitten ja Ihanainen aloitti päiväkodissa. Minulle päätös oli vaikea, olisin halunnut olla vielä Ihanaisen kanssa kotona, mutta tilaisuus oli ainutkertainen ja poikkeuksellinen, joten tartuin siihen. Ihanainen ei ollut ollut ennen päiväkotia juurikaan muiden hoidossa, joten tilanne oli täysin uusi meille molemmille sekä toki myös miehelle. Harjoittelimme päiväkotia muutaman viikon yhdessä. Päiväkoti on mahtava: pieni, kodinomainen, mahtavat hoitajat ja siellä toteutuu toiminnallinen kaksikielisyys. Ihanainen siis osaa jo muutamia sanoja englantia. Nyt kesälomalla Ihanainen jo odotti näkevänsä ystävänsä sekä hoitajat, joten tämä kertoo, että hän viihtyy siellä. Autot ovat kaikki kaikessa, ajaminen ja pikkuautoilla leikkiminen.

Tässä oli pienenpieni kurkistus meidän perheeseemme. 

Taru-Tuulia Marsalo

”Ihanaisen äiti” -blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Taru-Tuulia on imetykseen hurahtanut, taaperoa imettävä äiti, avopuoliso, tytär, työntekijä, ystävä, joka pitää sisustamisesta, rakastaa retroa ja värejä (etenkin oranssia), nauttii perheensä seurasta ja viihtyy työssään.