Keskustelu ikävästä (hämähäkin kanssa)

child-1713177_1920.jpg

Pieni osaa kadehdittavan mutkattomasti jutella kaikkien kanssa, ja tärkeä aihe nousee usein pintaan, kun asioitaan saa selittää jollekulle muulle kuin vanhemmille. 

Hän odottaa sinnikkääsi tien poskessa kertoakseen ohikulkijalle, että isompi sisarus kiskoi minut Helvetin Kuilusta ylös niin, että käteen sattui ja mentiin lönkkenkuvaan ja söin siellä suklaata. 

Ja minä sitten selvittämään hölmistyneelle lenkkeilijälle, että no sellainen leikki lapsilla oli ja on se käsi nyt ihan kunnossa. Suuria asioita voi onneksi kertoa vieraiden ihmisten puutteessa vaikka hämähäkille.

Minä ex-foobikko ja nykyinen siedättynyt kylmänväreistelijä tekorentoilen vieressä, että katos vaan, kuinka hienot jalat sillä (marsun kokoisella) huonehämähäkillä on, nyt se oikein pysähtyi maton reunalle ihailtavaksi. (En kyllä katso sitä vaan viereistä vihreää räsymatonraitaa, etten ala karjua ja vedellä taas hysteerisenä jeesusteippiä nurkkiin.)

Lapsi sanoo, että moi vaan hämppynen ja odottaa vastausta hiljaa. Kun mitään ei tapahdu, hän huokaisee onnettomana, ettei se hämppy haluakaan jutella. 

Taas sitä siis mennään… Koitan eläytyä hämähäkiksi ja ylittää haluni iskeä karvajalkaa lenkkarilla ja ohjata se viemäriverkostoon. Miltä kuulostaa kiltin ja mukavan hämiksen ääni? Tulee äkisti mieleen vain Darth Vader, muttei se käy. 

Yritän:    

—Moi kaveri, mitä kuuluu? 

—Se hämppy juttelee mulle! Riemastuu pieni kaikkienystävä ja menee kontilleen lattialle.
— Missä sää hämppy asut? Miksi istut meidän keittiön matolla? Syötkö sää jugurttia? 

— Minä asun tiskipöydän alla, tykkään teidän matosta ja kyllä kiitos, syön jugurttia, mutta vain sokeritonta! Minä piipitän. 

Lapsi nappaa sormellaan aamupalakipostaan jugurttia ja tökkää sitä mattoon ennen kuin ehdin reagoida.

—Ole hyvä! Kuule hämähäkki, mun Hauva jäi sinne synttäripaikkaan. Mulla on ikävä sitä.

— Voi harmi, ystäväni. Oletko surullinen?

— Olen minä, enkä halua nukkua ilman Hauvaa. Mulla oli kyllä heppa, jonka sain joulukupilta, mutta minä tarvitsen Hauvan. Voisitko sä tuoda sen mulle, hämähäkki?

— Ymmärrän, että sinulla on kova ikävä. Voin pyytää ystäviäni kertomaan Hauvalle, että se lähettäisi sinulle pusuja ja nuuskutusta. Olen kuullut, että Hauva tulee takaisin pian, heti kun saa kyydin. 

— Kiitos hämis. Mene vain sinne tiskipöydän alle kotiisi, mä menen liimaamaan autotalloja mun jalkaan. Heippa ja huomiseen! 

Minäkin olen tyytyväinen. Enkä taida halutakaan toimittaa kahdeksanjalkaista tunneapulaista pyttyyn. Ei se oo niin justiinsa, kenen kanssa tunteita käsitellään, kunhan se helpottaa.

Tiina

 "Ei se oo niin justiinsa" -blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Tiina on on kahden hauskan lapsen äiti, yhden haaveellisen yrittäjän puoliso ja puolilahon tuvan ei-yhtään-strömsöläinen emäntä, joka piirtää ja kirjoittaa ja yrittää oppia, ettei monikaan asia oo niin justiinsa.