”Kyllä sää äiti opit kun haljoittelet” 

girl-1488663_1280.jpg

Tunnen läheisesti kaksi ihmistä, jotka eivät ole miehiä eivätkä naisia, vaan muunsukupuolisia. Todennäköisesti lähelläni on moni muukin, joka mieluiten rastittaisi lomakkeiden sukupuolikysymyskohdasta sen ruudun, jossa lukee ”muu”, jos sellainen aina vaihtoehdoissa olisi, tai jos antaisi itsensä olla se, mitä ihan oikeasti on. Ja monta, jolle sukupuolen moninaisuus on tuntematon asia. 

Keskusteltuani paljon aiheesta näiden kahden läheisen kanssa, olen alkanut yhä enemmän pohtia, osaanko antaa omille lapsilleni mahdollisuuden olla ”muu”, tai ylipäänsä ihan juuri sellaisia itsejään, kuin ovat? Sukupuolihan on yhtä laaja ja moninainen kuin on kaikki muukin ihmisen kokemusmaailmassa ja sitä tulee kunnioittaa. 

Polleana voin ilmoittaa, että no tietysti kunnioitan! Mutta en varmasti aina osaa ja huomaa, olenhan kasvanut siinä luulossa, että ihmiset ovat joko tyttöjä tai poikia ja saanut tietoa kunnolla vasta lähivuosina. Kovasti opettelen kyllä, luen, kyselen ja mokailen.

Oman lapseni kanssa aiheesta syntyi muutama vuosi sitten hieno keskustelu. Lapsi istui puun latvassa, minä alimmalla oksalla. Kesken apinaleikin lapsi kysyi:

— Onko hei epäkohteliasta kysyä toiselta, että ootko sä tyttö vai poika?

— Kun mä kyllä kysyin, ja se kaveri vastasi, että en kumpikaan. Mä en tiedä, tuliko sille paha mieli. Sit me pelattiin futista.

Pohdimme kysymystä monelta kannalta, eihän se yhtäkkiseltään helppo ollut. Miksi tuntuu tärkeältä tietää, mitä sukupuolta kaveri on? Miten se kaverin vastaus vaikuttaa? Nykyään lapsi pitää itsestään selvänä, ettei sukupuoli näy naamasta eikä vaatteista. Kaveria ei tarvitse määritellä mitenkään sukupuolen kautta. 

Onneksi uuden opetussuunnitelman tarkoitus on  kiinnittää tähän huomiota. Lapsi tulee nähdä ennen kaikkea lapsena, ei sukupuolena ja siihen liitettyinä vanhakantaisina odotuksina. ”Antakaa tyttöjen olla tyttöjä ja poikien poikia! Ei sukupuolta voi kieltää!” Huudetaan keskustelupalstalla.

Ihan juuri siitä on kyse, kun ihminen halutaan nähdä ihmisenä eikä ensimmäiseksi sukupuolena. Että annetaan jokaisen olla ihan sellainen kuin on. Siinä meillä vanhemmilla on hommaa, eikä se oo niin justiinsa, jos mokaa, kun aina voi korjata ja oppia. 

Tiina

"Ei se oo niin justiinsa" -blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Tiina on on kahden hauskan lapsen äiti, yhden haaveellisen yrittäjän puoliso ja puolilahon tuvan ei-yhtään-strömsöläinen emäntä, joka piirtää ja kirjoittaa ja yrittää oppia, ettei monikaan asia oo niin justiinsa.