Ärinä-äiti ja vähän vaikea zen

ksenia-makagonova-693851-unsplash.jpg

— Pyydä anteeksi, kun sää ärisit mulle, sanoi pieni kipakasti. Hän riisui sängyllä superkissan asuaan, eli pyjamaa, hiuspantaa, tohveleita ja vyötärölle kieputettua jumppakuminauhaa. Oli ollut tavallinen ilta, johon kuuluu ihanaa, hellyttävää, naurattavaa ja ärsyttävää, kaatuneita maitoja ja rullaantuneita mattoja. Olin kuulemma käskenyt liian tiukasti hammaspesulle, eikä se tunnu kivalta. —Älä komenna sillain, kun sano ystävällisesti, pieni selvensi ja katsoi minua niin, että valuin lattialautojen väliin.

Kiitin suorasta palautteesta ja pyysin anteeksi, nieleskelin, pyörähdin muutaman kerran tehokkaasti itseinhossa ja päätin ryhtyä ankariin toimenpiteisiin pelastaakseni lapseni paskalta ärinä-äidiltä. Hän on herkkä äänensävyille, ihan niin kuin minäkin, miksen voi muistaa sitä?

Kuinka paljon ärinää on perusarkeen ja ihmissuhteisiin normaaliksi luettavissa ja milloin se on liikaa? Kaksi murahdusta päivässä? Seitsemän? Riippuu tietysti murahtelijoista ja murinoiden sisällöistä. Mutta en halua murahdella yhtään, pystyisinkö sellaiseen arkeen? (Murahdus= Lievä äänenkorotus tai turhan tiukka käskeminen.)

No et todellakaan, sanoisi isompi lapsi! Ja totta, vastaisin minä, ei onnistu. Mieluummin ääneen päästetty ärähdys ja anteeksipyyntö, kuin viivasuinen hiljainen ärtymys, puolustautuisin. Vai voisinko oppia jonkin realistisen välimuodon?

Aamulla seitsemältä päätin kuitenkin, että nyt kuulkaa muksut näette sellaisen äitiversion, jonka hunajaisen kannustava tyyneys saa zen-mestaritkin kateellisiksi. Olkoon kaikki hanskat hukassa, ropiskoon kura kumisaappaista kattoon asti, maatkoot uhmaikäiset matolla marisemassa maailman tappiin, pissatkoon kissa kassin päälle ja lotiskoot silmäpussini säärissä ja kahvit pitkin pyjamaa, vaan minähän en murinan tielle lähde. En. Varmana en.

Puoli kahdeksalta roikuin sitten puolialastomana ulko-ovessa karkaamista jälleen kerran yrittänyt vihainen kissa kainalossa ja kiljuin pimeyteen:

—Tuu ny takasin! Et sää herrajjumala voi lähtee kouluun niillä märillä lenkkareilla! Tuu vaihtaan ne ny, tuuu takasiiiiin! Ja nouse sää sieltä lätäköstä, eihän sulla ole kurahousuja, voi hemmetti tarvii vaihtaa se haalari, joo on pakko laittaa saappaat, nappaa se kissa kiinniiiii!

Pitää vähän hioa vielä sitä zeniä.

Mutta puoli tuntia meni hyvin!

Tiina

 "Ei se oo niin justiinsa" -blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Tiina on on kahden hauskan lapsen äiti, yhden haaveellisen yrittäjän puoliso ja puolilahon tuvan ei-yhtään-strömsöläinen emäntä, joka piirtää ja kirjoittaa ja yrittää oppia, ettei monikaan asia oo niin justiinsa.