Mitä oppia 2-vuotiaalta

blake-meyer-336619.jpg

Pikkutaapero on paras elämäntaitomestari ja mindfulness-opettaja. Miten se on mahdollista, kun olento on ollut olemassa vasta pari vuotta? No ehkä siksi. Luonto kun opettaa tärkeimmät ensin.

Jollei lähistöllä ole omaa gurua, kannattaa hivuttautua muistiinpanovälineiden kanssa sellaisen, tai useamman, välittömään läheisyyteen viisautta imemään. Leikkipuisto on hieno opiskelumiljöö. Aina voi muille aikuisille valehdella tekevänsä väikkäriä lahjakkuuden ilmenemisestä varhaisvuosien leikeissä, jos joku kyseenalaistaa tarvettasi nyhjätä liukumäen juurella kierrelehtiö kainalossa. Tässä tärkeimmät pikakelauksella:

Kaikki maailmassa on hienoa ja kiinnostavaa. Mikä näkökulma! ”Poltaat, kato poltaat, mennään kiipeilemään jooko niihin jookoooo.” ” Äiti tää lätäkkö on maailman ihanin, mää lakastan tätä kulavettä, saanko mää laittaa naaman siihen? Kato miten kaunis kökkö, mää laitan tän jääkaappiin ja silitän tätä joka päivä.” ”Äiti sun sukka on niin kaunis, saanko mää koskea sitä?”

Kaikki on mahdollista! Jako todelliseen ja satuun on aikuisten höpinää. Uhmaikäisen lasihan on enimmäkseen puoliksi tyhjä, mutta haastavimman harjoitteluvaiheen molemmin puolin se on täysi, ja vieläpä ihan mitä vain. Miksi lasissa olisi maitoa, kun siinä voi olla pinkkiä taikajuomaa, joka muuttaa ihon kimaltavaksi? ”Meijän vessanpöntöllä voi lentää avaluuteen, kokeile äiti, mutta pissaa valovasti si.”

Onko epävarma olo? Ota mallia taaperolta: ”Mää oon tosi taitava, mää osaan huutaa ja temppuilla. Vauvana mää en osannu mitään. Kyllä sääkin opit, äiti, haljottele vaan.” Työhaastattelun aamuna taaperokuningas antaa mallia, miten nostattaa itsetuntoa peilin edessä: ”Kuka siinä on? Sehän on (oma nimi), moikka vaan! Ihana minä, hyvä, leipas ja kiva ja taitava. Ai, miten hienot hampaat ja nenä.” (Tätä kehumonologia saattaa toki välittömästi seurata lattialle heittäytyminen ja: ”Ei saakeli, minä en mee tyhmäulos enkä mihinkään”, muttei oteta siitä nyt mallia, vaikka mieli tekisi.)

Suora puhe kannattaa ja senhän taapero osaa. Mikäli siis ylipäänsä osaa jo puhua. Aika moni miettii pitkäänkin, ennen kuin annattaa tulla mielipiteensä, joten ei tarvitse huolestua, kyllä sitä sitten ehtii kuunnella ja bussissa punastella: ”Moi, kuka sinä olet, miksi sinulla on tuommonen pää, missä sinun talosi on, minne sinä menet, miksi et puhu minulle?” Ihan normikeskustelun avaus vieraan ihmisen kanssa. Mitä sitä kiertelemään, kun kerran kiinnostaa. Ja monesti syntyy antoisa juttuhetki.

Ei se oo niin justiinsa monenkaan aikuismaailman käytösoletuksen kanssa. Kumpparit jalkaan vaan, kynä taskuun ja taaperoasenteella lätäkköön. Ja jollei nyt jaksa, niin levyksi lattialle ja Ryhmä Hau telkkariin, oikein sekin on. ”Älä mulehdi, kyllä sinä opit!”

Tiina

"Ei se oo niin justiinsa" -blogia tukeavanhemmille.fi -sivustolla kirjoittava Tiina on on kahden hauskan lapsen äiti, yhden haaveellisen yrittäjän puoliso ja puolilahon tuvan ei-yhtään-strömsöläinen emäntä, joka piirtää ja kirjoittaa ja yrittää oppia, ettei monikaan asia oo niin justiinsa.