Vertaisvanhempi rinnalla kulkijana - tukea adhd-oireisten lasten vanhemmille

Kun lapsi saa adhd-diagnoosin, voi se olla helpotus, järkytys tai mitä tahansa siltä väliltä. Mielessä pyörii useimmiten monenlaisia kysymyksiä ja tiedonjano on suuri. Näiden tuntemusten ohella tutuksi voi tulla väsymys ainaiseen taisteluun lapselle tarpeellisten tukitoimien saamiseksi. Ylimääräistä kuormitusta saattaa aiheuttaa myös muiden, jopa läheisten ymmärtämättömyys ja kritiikki diagnoosia kohtaan. Vanhempia saatetaan syyllistää kasvatusmenetelmistä tai pikemminkin niiden puutteesta, vaikka he yrittävät kaikkensa. Hyvää tarkoittavia neuvonantajia voi löytyä paljonkin, mutta se ei vie perheen arkea eteenpäin.

Usein ajatukset valtaa myös huoli lapsen tulevaisuudesta. Miten selviää yläkoulussa, jatko-opinnoissa, löytääkö ylipäänsä paikkaansa yhteiskunnassa. Samaan aikaan kun tulevaisuus huolettaa, akuutteja haasteita voi olla lapsen kaverisuhteissa, harrastustoiminnoissa ja oppimisessa. Voimavaroja pitäisi riittää myös lapsen sisaruksille. Olo on voimaton.

Oma arki voi kaikin puolin olla hyvin erilaista verrattuna muihin perheisiin. Oirekuva näkyy jokapäiväisessä elämässä. Toiminnot, jotka muissa perheissä sujuvat ilman sen suurempia mutkia, vaativat useimmiten adhd-oireisen lapsen perheessä johdonmukaisuutta, selkeää ohjeistusta, lukuisia toistoja, motivaation virittämistä ja kannustamista. Vanhemmalta tämä vaatii kärsivällisyyttä, lempeyttä, ymmärrystä ja määrätietoisuutta myös niinä päivinä, kun on väsynyt ja muutenkin ehkä kiire. Aina ei vaan jaksaisi.

Toisaalta arjesta löytyy myös lukuisia ilon, onnen ja ylpeyden hetkiä.
Vaikkapa se ylpeys, kun lapsi osallistuu koulun yhteiseen kevätjuhlaan.

Tai se riemu, kun havahtuu huomaamaan, että tänä päivänä aamutoimet sujuivatkin mutkitta tai kun voi antaa mojovat kehut lapselle siitä, kuinka hienosti hän jaksoi tänään tehdä kotiläksyt.

Adhd-oireisen lapsen vanhemmuuteen kuuluu monia pieniä ja suuria ilon hetkiä. Yhtä lailla arkea sävyttää kuitenkin myös erilaiset ja erikokoiset huolen aiheet, joita ei useinkaan haluaisi miettiä yksin. Silloin tukea voi löytää ADHD-liiton vertaisvanhemmilta. Heillä on omakohtainen kokemus arjesta adhd-oireisen lapsen vanhempana. Tätä kokemusta hyödyntäen, he voivat toimia hetken matkaa rinnalla kulkijana ja ymmärtävänä kuuntelijana. Vertaisvanhemmille ei tarvitse selitellä. Päinvastoin. Vertaisvanhemman kanssa voi jakaa kipeimmätkin tuntemukset, ilman syyllisyyttä ja häpeän tunnetta. Moni onkin kokenut, että jutellessaan vertaisen kanssa on ensimmäistä kertaa aidosti tullut ymmärretyksi ja kuulluksi. Voimaannuttavana koetaan usein myös se, kun saa kuulla, että muilla on ihan vastaavanlaisia haasteita sekä tunnevuoristoratoja, voimattomuuden ja riittämättömyyden tunteita. Niistä on kuitenkin selvitty.

Joten kun arki kuormittaa ja tuntuu ettei jaksa tai mielen päällä on huoli, jonka suhteen olisi mukava vaihtaa ajatuksia, kannattaa jättää yhteydenottopyyntö vertaisvanhemmalle. ADHD-liiton vertaisvanhempien kanssa voi jutella kaikenlaisista adhd oirekuvaan liittyvistä asioista. Suurista ja pienistä, iloista ja murheista. Yksin ei tarvitse olla!

Vertaisvanhempitoiminnassa on mukana eri puolella Suomea asuvia, eri ikäisiä äitejä, isejä ja isovanhempia. Yksi vapaaehtoisistamme on vertaisvanhempi Jenni, johon pääset alla tutustumaan tarkemmin.


Olen vertaisvanhempi Jenni ja perheeseemme kuuluu
lisäkseni aviomies, kaksi alakouluikäistä tyttöä ja koira.

Elämme tällä hetkellä arjen tyrskyissä sitä hiukan tyynempää aikaa uuden suuremman myrskynpuuskan edellä, koska esikoisemme teini-ikä lähestyy vääjäämättä.

On sanottu, että ei kannata odottaa myrskyn laantumista, vaan opetella tanssimaan sateessa.

Meidän sadetanssin koreografioita olemme nyt perheenä harjoitelleet kohta 10 vuotta, joista ensimmäiset neljä tietämättä edes tyylilajia.

7-vuotiaana esikoisellamme diagnosoitiin ADHD neljän vuoden ihmettelyn, itsesyytösten ja lukuisten neuvolakäyntien jälkeen. 9-vuotiaana tuli lisäksi autismin kirjon diagnoosi.

Meidän perheelle diagnoosit tulivat helpotuksena, etenkin esikoisellemme, joka nuoresta iästään huolimatta paini jo tuolloin huonon itsetuntonsa kanssa. Samalla tuo kirjain- ja numerosarja paperilla mahdollisti tuen ja avun saannin.

Olemme käyneet mm. kuntoutuksissa, toimintaterapiassa ja säännöllisesti psykiatrin kontrollissa, enkä tietenkään väitä, etteikö näistä ole ollut hyötyä, tietenkin on, mutta suurimman perheen ulkopuolisen tuen olemme saaneet vertaisilta.

Ehkä juuri siksi halusin itsekin laittaa hyvän kiertämään ja lähdin mukaan vertaisvanhemmaksi.

Nykyään osaamme löytää iloa ja hyvää mieltä jo ihan pienistäkin asioista ja hetkistä, jopa töppäilyistämme (ja niitähän meidän perheen arkeen mahtuu).

Jo vanha intiaani sanoi, että energia virtaa huomion suuntaan. Kun keskittää huomionsa positiiviseen, vaikka se joskus tuntuukin ylivoimaiselta, johtaa se positiiviseen kierteeseen ja silloin ei haasteetkaan tunnu enää ylitsepääsemättömiltä.

Entäpä se meidän sadetanssi? Tulevaisuudessakin tulemme varmasti astumaan monta kertaa toistemme varpaille ja sekoamme askelissa ja rytmissä, mutta se kuuluu asiaan. Juuri niistä hetkistä ikimuistoiset esitykset syntyvät.


Lisätietoa adhd:sta ja vertaistuesta löydät osoitteesta www.adhd-liitto.fi/vertaistuki

Elina Seppänen ja Tuuli-Maria Lehtinen

ADHD-liitto ry


lataus.png

Tämä on blogin perheiden auttamisen ammattilaisen kirjoitus. Blogissa on useita, erilaisia perheiden auttamisen ammattilaisia vakiokirjoittajina.