Ymmärtämisestä oivallukseen

diego-ph-249471-unsplash.jpg

Ruuhkavuosissa eläville vanhemmille annetaan usein ohjeeksi; ”Valitse taistelusi!”. Tällä pyritään ohjaamaan vanhempaa pohtimaan mitkä seikat ovat oleellisia taisteluita hyvinvoinnin kannalta ja mitkä taas kannattanee sivuuttaa olankohautuksella.

Jokainen useampilapsisen perheen vanhempi tietää, että varsinaisten velvollisuuksien lisäksi kotona on paljon tunteita vastaanotettavana. Jollain lapsista on aina jokin vaihe meneillään; vauvavaihe, uhmaikä, esimurrosikä tai varsinainen murrosikä. Toisinaan näitä vaiheita on päällekkäin ja lasten kehitysvaiheista johtuvat tarpeet saavat äidin tai isän arviointikyvyn menemään solmuun.

Kun lasten tarpeisiin lisätään vielä työhön liittyvä kuormitus, isovanhemmista huolehtiminen, kodinhoidolliset tehtävät ja lukuisat lasten harrastuksiin liittyvät velvollisuudet mokkapalaosuuksineen niin ei ole ihme,
ettei aina ole ajatus kirkkaimmillaan.

Tällaisina elämänvaiheina tarvitsemme tukea ajatusten selkeyttämiseksi. Toisinaan se on keskusteluapua jonkin läheisen tai alan ammattilaisen kanssa. Toisinaan riittää, kun tiedämme mistä oma tai lapsemme käyttäytymismalli johtuu. Ymmärryksen kautta saamme uusia oivalluksia ja jaksamme arjen kuormitusta entistä paremmin.

Valmentajana kohtaan usein vanhempia, jotka pohtivat missä kohtaa pitää olla tiukka rajoissa ja koska taas voi höllätä tai antaa lapsen päättää. Kuten varmaan arvaatkin, tähän ei löydy yksinkertaista vastausta. Jokainen lapsi ja vanhempi ovat tarpeiltaan ja taidoiltaan erilaisia. Perheen sääntöihin ja toimintatapoihin vaikuttaa persoonallisten tekijöiden lisäksi myös perheen dynamiikka. Voimme kuitenkin peilata kasvatuksellisia asioita ja niihin liittyviä käytäntöjä lasten kehitystehtävien kautta.

Lähdetään tarkastelemaan monia vanhempia askarruttavaa pelaamisen rajaamista. Mikä olisi hyvä tuntimäärä pelaamiselle? Kuinka usein saisi pelata ja voinko aikuinen päättää asian lapsen puolesta? Mitä jos lapsi saa asiaan puuttumisesta raivarit?

Lapsen aivot kasvavat ja kehittyvät evoluution määräämässä tahdissa. Aivot ovat upea ja huikea elin, joka plastisuudellaan (muovautumiskyvyllään) voittaa kaiken ihmisen kehittämän teknologian. Aivojen toiminnassa jokainen osio vaikuttaa toiseen. Kärjistetysti voimme kuitenkin todeta etuotsalohkon olevan se aivojen osio, jonka avulla toteutamme käyttäytymisen säätelyä. Etuotsalohkon avulla teemme siis valintoja ja päätöksiä, arvioimme riskejä, säädämme tarkkaavaisuuttamme, ennakoimme ja säätelemme tahdonalaisia tunteitamme. 

Etuotsalohko kehittyy nykytutkimuksen mukaan 25-30 vuotiaaksi asti. Murrosiän loppuvaiheessa etuostalohko on jo niin valmis, että voimme uskoa nuoren osaavan harjoitella päätöksentekoa vähemmällä tuella. Peruskouluikäinen ja sitä nuorempi lapsi tarvitsee toiminnanohjaukseen kuitenkin aikuisen tukea. Mitä pienempi lapsi, niin sitä suurempi tuki on tarpeen.

Otamme esimerkiksi 10 vuotiaan Villen. Ville pelaa useita tunteja päivässä konsolipelejä ja pahoittaa mielensä jokaisella kerralla isän rajatessa pelaamista. Villellä ei ole paljoa kavereita ja harrastuksetkin ovat viime aikoina jääneet pois. Isän käy Villeä sääliksi. Hän pohtii pitäisikö hänen antaa Villen vain pelata, jotta tälle tulisi edes jostain hyvä mieli.

Villen etuotsalohko on keskeneräinen, eikä sen reitit limbiseen järjestelmään (tunnekeskukseen) ole vielä kehittyneet valmiiksi. Ville toimii tahdonlaisuuden ulkopuolella aina tunteiden ohjaamana ja ei näin ollen voi tehdä itse pelaamisen rajaamiseen liittyvää päätöstä. Toisin sanoen, Ville ei pysty rajaamaan pelaamistaan vaan tarvitsee siihen ulkoista (eli vanhempiensa) tukea. Saadessaan toistuvaa tukea, Ville voi omaksua säätelytavan, joka on hänen hyvinvointinsa kannalta edullinen. Toistuva sääntöjen mukaan toimiminen tuo Villelle turvaa ja auttaa häntä tunteidensäätelyssä muissakin asioissa.

Pelaamisen suhteen suosittelenkin vanhempia
huomioimaan 5 asiaa;

  1. määritä pelaamisen käytettävä aika selkeästi ennakkoon

  2. määritä mikä merkki otetaan käyttöön peliajan lopun lähestyessä (esim. munakello tai puhelimen hälytys)

  3. anna lapsen laittaa hälytys itse päälle

  4. pidä aina kiinni sovitusta rajasta, huolimatta lapsen tunnereaktiosta

  5. huomioi lopettaminen aina positiivisella tavalla (kiittämällä, näyttämällä peukkua tai tokaisemalla ”hieno juttu”).

Positiivinen huomioiminen on aivan
yhtä tärkeää kuin käytöksen rajaaminenkin.

Itse pelaamiseen liittyvän rajaamisen lisäksi suosittelisin Villen vanhempien ohjaamaan Villeä muihin aktiviteetteihin. Mikäli Villellä on kokemus yksin jäämisestä/jättämisestä tai hän kokee, ettei pärjää isoissa joukoissa, tulisi aikuisen lähteä tällaisiin tilanteisiin tueksi. Aikuisen mallintamisen kautta Ville voi oppia pärjäämään häntä askarruttavissa tilanteissa. En tarkoita, että isä lähtisi pelaamaan nappulaliigaan vaan pikemminkin sitä, että isä mallintaa harrastukseen lähtemistä ja siellä toimimista sekä jaksaisi ihailla poikansa pelaamista kentän laidalla hetken. Kun tätä toistetaan jonkin aikaa, alkaa se muuttua Villellä toimintamalliksi vahvistaen aivojen muokkaantumista positiivisella tavalla. Sillä fakta on, että aivot ja siellä kulkevat ”reitit” kehittyvät koko ajan, riippumatta siitä mitä Ville tekee.

Vanhempina meillä on mahdollisuus tukea aivojen kehittymistä suuntaan, joka luo lapsellemme hyvinvointia.

Anu Tikka

Valmentaja ja kouluttaja 

Anu Tikka toimii valmentajana ja kouluttajana hyvinvointialalla. Anun erityisosaaminen on psykososiaalinen, emotionaalinen ja neuropsykiatrinen valmentaminen. Anu kirjoittaa blogissa arkisesta vanhemmuudesta sen haasteineen ja iloineen. Kirjoittajana Anu haluaa inspiroida lukijaa pohtimaan omia tunteita, toimintaa ja ajatuksia, sekä niiden vaikutusta vanhempien ja perheen hyvinvointiin.

 

upload.png

 Tämä on blogin perheiden auttamisen ammattilaisen kirjoitus. Blogissa on useita, erilaisia perheiden auttamisen ammattilaisia vakiokirjoittajina.