Vertaistukiryhmä, tuki vai rasite?

Photo by  Daiga Ellaby  on  Unsplash

Vertaistukiryhmä voi jo sanana kuulostaa epäilyttävältä, varsinkin jos arki kotona on valmiiksi niin raskasta, että jo ulko-oven avaaminen tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä. Mutta mitä vertaistuki ihan oikeasti on?

Oletko lapsena ollut tilanteessa, jossa tulit kouluun esimerkiksi kumisaappaat jalassa ja muilla oppilailla oli lenkkarit? Tai ehkä pukeuduit teemapäivän mukaisesti ja koululla huomasit olevasi ainoa teeman mukaan pukeutunut? Osa lapsista näki ehkä tilaisuuden irvailemiseen, ja osa ei voinut ymmärtää, miksi et vain mennyt vaihtamaan vaatteita. Joku saattoi jopa sääliä. Joka tapauksessa pelkäsit kaikkien katsovan ja kuiskivan. Pystytkö samaistumaan tunteeseen?

Vertaistukiryhmään ensimmäistä kertaa meneminen jännitti. Väkisin mieleen tulvi ajatuksia, joissa sanoisin jotain tyhmää. Kun muut puhuisivat elegantista, minä puhuisin elefantista. Haluaisinko edes avautua perheemme asioista? Ei se kuulu kenellekään muulle. Mitä muutkin sanoisivat tai vähintäänkin ajattelisivat? En jaksaisi enää ainuttakaan hyvää tarkoittavaa neuvoa, joita todellisuudessa olemme kokeilleet jo kymmeniä kertoja tuloksetta. Tai sitä ikuista mantraa, jossa ”sellaisia ne lapset ovat”.

Palataanpa takaisin alun esimerkin tunteeseen. Istut siinä kumisaappainesi tai teemavaatteinesi ja mietit, että yrititpä nyt selittää mitä tahansa, sinä erotut tästä porukasta. Ehkä olisi parhainta pysyä mahdollisimman huomaamattomana omissa oloissa, kunnes päivä on ohi. Sitten huomaat, että viereesi kävelee toinen lapsi kumisaappaissa ja teemavaatteissa. Ja kun tarkemmin alat katsella ympärillesi, teitä onkin aika monta. Pystytkö samaistumaan tähän tunteeseen? Helpotukseen, kun huomaat ettet olekaan ainoa? Yht'äkkiä et olekaan enää niin erilainen.

Juuri tuo helpotuksen tunne oli itselläni päällimmäisenä, kun sitten tapasin ensimmäistä kertaa vertaisen. Heti ensimmäisellä kerralla tunsin kuuluvani tähän porukkaan. Oli olemassa yhteisö, jossa meidän arki olikin ihan tavallista arkea. Oli olemassa yhteisö, jossa minua ei syyllistetä vanhempana, haasteitamme ei vähätellä eikä perhettäni leimata. Täällä minua ymmärrettiin ja täällä minä ymmärsin muita. Meillä oli yhteinen kieli.

Vertaistukiryhmä ei ole ryhmä, jossa parannetaan maailma kaikista haasteista ja kuin taikaiskusta kaikki olisi arjessa hyvin, mutta koska nämä vanhemmat rimpuilevat samojen haasteiden kanssa arjessa kuin minä, ovat nämä ihmiset tukena silloin, kun itseltäni alkavat keinot ja voimat ehtyä, ja vastineeksi voin itse olla tukena silloin, kun heillä on vaikeampi hetki elämässään. Ryhmällä ei ole valmiina vastauksia kaikkiin kysymyksiini, eikä tarvitsekaan. Joskus tärkeintä on vain tulla kuulluksi. Joskus voimme pohtia ongelmaa yhdessä ja joskus voimme istua kahvikuppi kädessä juttelemassa jotain aivan muuta. Tuon pienen hetken voin olla vain minä. Ryhmässä voi olla myös sivustaseuraaja ja siitä huolimatta saada ryhmältä paljon.

Ryhmässä voimme jakaa kokemuksia, iloja ja suruja,
epäonnistumisia ja onnistumisia.

Mukaan voi tarttua myös monia hyviä käytännön vinkkejä, joita ei itse ole tullut ajatelleeksi. Nämä ihmiset ymmärtävät, kuinka tärkeä etappi voi olla esimerkiksi kun lapsi istuutuu ruokapöytään hetkeksi tai pukee vaatteet kouluaamuna ilman sinun jatkuvaa apua ja ohjeita.

Parasta vertaistukiryhmässä kuitenkin on se, että siellä kukaan ei tuomitse toista. Siellä ei tarvitse selitellä mitään. Ryhmässä voi kertoa rehellisesti omista tunteistaan. Voi rauhassa myöntää, että joskus väsyy vanhemmuuteen ja turhautuu tilanteeseen, ettemme olekaan robotteja, ja se ei tee meistä yhtään sen huonompia vanhempia, tai että rakastaisimme lapsiamme vähemmän.

Itse asiassa, juuri rakkaudesta lapsiimme me ryhmässä taidamme käydäkin.

Tutustu Adhd-yhdistysten järjestämiin vertaistukiryhmiin täällä.

Jenni

ADHD-liitto ry


ammattilaiset blogi tukea vanhemmille.png

Tämä on blogin perheiden auttamisen ammattilaisen kirjoitus. Blogissa on useita, erilaisia perheiden auttamisen ammattilaisia vakiokirjoittajina.