Kun syyllisyys sykkii sydämessä

Photo by Maria Shanina on Unsplash.jpg

Jotkut viisaat ihmissielun tuntijat ovat sanoneet, että vanhempien syyllisyydentunne lastensa hoitamisen ja vaalimisen suhteen on hedelmällistä. Kun tuntee syyllisyyttä, on mahdollisuus muutokseen ja tilanteen korjaamiseen. Ilman syyllisyydentuntoa olisimme huonoja ihmisiä, OIKEASTI kamalia vanhempia.

Syyllisyyttä on eriasteista. On todella valtavia taakkoja, ja on ihan pieniä siruja sydämessä, jotka kuitenkin nekin voivat saada aikaan valtamerensuuruisia murheita. Tämä tuttu hokema on ihan totta, mutta se on yllättävän vaikea sisäistää: On asioita, jotka ovat ihmisen omassa vallassa ja asioita, joille ei voi mitään.

Olen viime aikoina keskustellut useamman äidin kanssa lapselle huutamisesta. Moni äiti tuntee siitä isoa syyllisyyttä. Mutta karjuu pian uudelleen pää punaisena. Samalla äidin sydän itkee. Parivuotias on silmät ymmyrkäisenä siinä jaloissa eikä ymmärrä, miksi hänelle huudetaan ja miten tuota huutoa voisi välttää.

Keittiöpsykologina olen sanonut, että äidin (tai isän, puolison) tulisi pohtia syytä siihen, miksi huuto aina kimpoaa suusta. Monet äidit ovat stressaantuneita lasten hoitamisesta ja tarvitsisivat paljon enemmän hetkiä, jolloin voisi rauhoittua ja olla ihan yksin. Sen ei tarvitse olla ulkomaanmatka, se voi olla vaikka tunti muutamia kertoja viikossa. Jokin ikioma kiva harrastus irrottaa mielen kotiarjesta. Äitikin tarvitsee latautumisaikaa. Myös psykologin juttusille menoa kannattaa harkita ja kysyä, miten pitkät jonot sinne on omalla paikkakunnalla. Vaikka kävisi edes kerran tai kaksi. Psykologin apua voi nykyisin saada verkostakin.

Sen ei tarvitse olla ulkomaanmatka, se voi olla vaikka tunti muutamia kertoja viikossa.

Itselläni on valtameren kokoinen syyllisyys, enkä täysin vieläkään ole päässyt laineilta pois. Sairastin vakavaa synnytyksen jälkeistä masennusta kolme vuotta. Vaikka olin sen ajan pääosin kotona, olin poissa lapseni elämästä. Sairaus vei minusta kaiken enkä kyennyt antamaan mitään. Olen aina tuntenut jonkinasteista syyllisyyttä siitä, etten pystynyt enempään. Syyllisyyteni ruumiillistuma on koko ajan edessäni: tuo lapsi, joka eli kolme vuotta äidin haamun kanssa.

Poikamme on aina ollut hieman erilainen kuin muut, ja ensimmäiset vuodet pistin sen synnytysmasennukseni piikkiin. Tietyllä tapaa oli suuri helpotus, kun lapsi sai 3-vuotiaana neurologisen diagnoosin. Sillä selittyivät niin monet seikat hänessä, eikä minulla ollutkaan osaa eikä arpaa siinä. Tosin kohdussani hänelle on tullut ”jotain”, mitä ei edes tunneta kunnolla. Syyllistyin: olisiko jotain, minkä tein väärin odotusaikana? Söin laatikoittain päärynöitä ja join saaveittain kaakaota.

Neurologisesti poikkeavilla lapsilla on usein jonkinasteisia psyykkisiä ongelmia, niin myös meillä. Niiden suhteen olen ihan kippurassa syyllisyydestä. Voisin yksinäni mennä metsään ja raastaa puita ja huutaa. Ahdistunut lapseni sanoi kerran: ”Äiti, voiko ihmisellä olla niin paha olla, että hän haluaa kuolla?” Minusta tuntui, kuin elämä olisi lyönyt minua puukolla rintaan: näin onnettomaksi minä olen lapseni tehnyt.  

Syyllisyys kumpuaa menneisyydestä ja luotaa pitkälle tulevaisuuteen. Syyllisyys välttää niitä hyviä pieniä hetkiä, joita elämässä kuitenkin on. Läheinen juttuhetki, sylkyttely tai silittely, rauhallinen ruokahetki yhdessä. Jos pystyy näkemään hetkien kimalluksen, on jo pitkällä luopumassa turhasta syyllisyydestä. 

Jo teiniksi ehtinyt poikani yllätti viime viikolla. Hän sanoi haluavansa minun kanssani ”äiti-poika-terapiaan”, jotta saisi purkaa ajatuksiaan minulle. Hän keksi tämän aivan itse. Olin siinä hetkessä valtavan onnellinen. Ehkä voin siellä viisaan terapeutin luona puhua lapselleni (kehitystasoisesti) sairaudesta ja tunteistani häntä kohtaan. Syyllisyysajatuksistakin voin kertoa. Uskon, että syyllisyyden tunteelle jää vähemmän tilaa, kun pyrkii avoimuuteen. Ei vaieta tätä asiaa.

Leena Honkavaara

Koordinaattori

Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry

auttamisen ammattilainen vakiokirjoittaja.png
Tämä on blogin perheiden auttamisen ammattilaisen kirjoitus. Blogissa on useita, erilaisia perheiden auttamisen ammattilaisia vakiokirjoittajina.