Rakastunut mummo

Vauvojen ja lasten kanssa elämiseen liittyy valtava määrä uskomuksia, vaatimuksia ja lupauksia. Ehkä kaikkein varmin on lupaus siitä, että isovanhemmuus on ihanaa. Lapsenlapseen rakastuu, jos se vain olosuhteet sallivat. Näin on käynyt myös itselleni. Rakastuin vauvaan ensisilmäyksellä (hänen syntymänsä iltana) ja olen muun muassa matkustanut Japaniin hänen perässään.

Tämä rakkaus on pyyteetöntä. Jokin aika sitten nuori perhe oli luonani kylässä. Kävin aamulla nostamassa heränneen vauvan sängystään. Hän oli vähän että kai ihan jees mutta. Kannoin lapsen olohuoneeseen. Voi sitä ilahtumisen määrää hänen koko olemuksessaan kun hän havaitsi vielä uniset vanhempansa olohuoneen vuodesohvalla. Elämäni parhaimpia hetkiä!

Mummona tulee välillä mietittyä omia varhaisia äitiyskokemuksia. Kolmessakymmenessä vuodessa vanhemmuuden materiaaliset olosuhteet ovat ehtineet muuttua todella paljon. Nykyään on tarvikkeita ja vehkeitä, joita ei oikein voinut edes kuvitella 80-luvulla.

Erityisesti digitaalinen teknologia on avannut ihan uusia vanhemmuuden ikkunoita. Minulla ei ollut Facebookia, Whatsappia eikä Internettiä käytössä. Eikä kännykkää, sen puoleen. Ei voinut päivittää ajatuksia netissä, lähettää kuvia isovanhemmille, tutkia netistä mikä lapsen kuumeen takana voisi olla tai soittaa hiekkalaatikolta kaverille.

Luulen että olisin ollut juuri sellainen some-äiti, joita asiantuntijat paheksuvat: olisin avannut facebookin sinä siunaaman hetkenä kun vauva alkaa imeä rintaa ja yrittänyt lähettää kuvia samalla kun nukutan taaperoa. Soittelisin kavereille leikkikentältä ja yhtäkkiä huomaisin, että lapset ovat kadonneet näköpiiristäni…

Totta puhuen jotain sellaista tapahtuikin. Yritin lukea Hesaria vauvaa nukuttaessani. Katsoin televisiota samalla kun imetin. Kerran syvennyimme ystäväni kanssa yksilöllisten käyntikorttien tekemiseen niin, että kaksi ja puolivuotias meni ulos ovesta ja hävisi metsään.

Mummona osaan luullakseni keskittyä lapseen.

Eeva Jokinen

Eeva Jokinen on yhteiskuntapolitiikan professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on julkaissut kirjan Väsynyt äiti (1996), joka sain valtion tiedonjulkistamispalkinnon. 

Blogi muualla somessa: FacebookInstagramTwitter

eeva kuva.jpg

Eeva Jokinen blogin vieraskynäkirjoittajana. Kynään tarttuu perheiden eri alojen auttamisen ammattialaisia. Joskus kirjoittajana on lääkäri, joskus psykologi ja joskus joku ihan tavallinen isovanhempi tai äiti. Tällä kertaa kirjoittajana oli yhteiskuntapolitiikan professori. Joskus joku tarina vaan halutaan kertoa.